Lumimyrsky on tuonut tehtäviä pelastuslaitokselle: "Vältä turhaa autoilua huonossa kelissä"

Lumimyrsy on tuonut tehtäviä myös Satakunnan pelastuslaitoksen aamuun.

Pelastuslaitos on muun muassa käynyt raivaamassa Raumalla Jepyrtielle kaatuneen puun, ja Eurassa tehtävää riitti kesämökin kattoa vasten kaatuneen puun raivauksess Tiitisentiellä Pyhäjärven rannalla.

Porissa kaksikerroksinen linja-auto ajautui kyljelleen ojaan valtatie 8:lla, noin puoli kilometriä Tuorsniemen motellilta Rauman suuntaan. Autossa oli kuljettajan lisäksi viisi matkustajaa. Yksi henkilö loukkaantui onnettomuudessa lievästi, ja hänet vietiin Satasairaalaan tarkastettavaksi.

Lounais-Suomen poliisi kehottaa välttämään turhaa autoilua huonossa kelissä.

– Mikäli kuitenkin joudut lähtemään liikenteeseen, varaa matkaasi tavallista enemmän aikaa, ja aja erittäin varovasti.

Satakunnassa on tiistaina voimassa tuulivaroitus maa-alueilla ja vaarallisen huono liikennesää. Kaakkoistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa voi olla jopa 20 m/s.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Pyynpään mittauspisteellä lumensyvyys oli aamukahdeksaan mennessä noin kymmenen senttimetriä. Lisäystä maanantain lukemaan oli tullut siis viisi senttiä.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Aura-autoille riittää tänään töitä – Rauman katutoimessa ennustettu sankka pyry ei aiheuttanut erikoisvarautumista: "Menemme ihan samalla tyylillä kuin viimeiset kymmenen vuotta"