Luonnon muovaamaa taidetta – Anne Kuntsi on ensimmäinen taiteilijavieras ateljee Kontturissa

Hanna Kontturilla on nyt grillin paikalla näyttelytila, jonne hän ottaa myös vierailevia taiteilijoita.

Anne Kuntsi vaihtoi taiteen tekemisen tavan ekologiseksi. Teokset syntyvät padassa kasveja ja paperia liottamalla.

Hanna Kontturin ateljee Sairaalatien varrella on vaatimaton keltainen laatikko. Rakennuksessa hän on vuosien varrella pitänyt myös 150 erikoiskasvin kukkakauppaa ja viimeksi grilliä. Sen ovet hän laittoi säppiin koronan alkuvaiheessa.

– Täältä sai parhaat makkaraperunat ja hampurilaiset, Kontturi kehaisee.

Hautaustoimisto tiloissa on edelleen ja kukkien sidontaakin saa tilauksesta.

Tilaa toisillekin tekijöille

Nyt grilliravintolan tilat ovat vapautuneet kokonaan taiteelle ja Kontturilla on loppuvuoden vieraanaan toinen uusikaupunkilainen taiteen tekijä, Anne Kuntsi. Kaksi taiteilijaa kohtasi toisensa taidesivustolla Facebookissa.

Kuntsi muutti puutaloasukkaaksi Uuteenkaupunkiin pari vuotta sitten kerrostalosta Espoosta.

– Aluksi katselin asuntoa Karjaalta ja Tammisaarelta.

Kaupunki oli entuudestaan tuttu, sillä hän asui täällä kymmenisen vuotta nuorena.

– Lähtiessäni kyllä ajattelin, että ei ikinä takaisin, hän hymyilee.

Uusi suunta Ugista

Muuton myötä muuttui myös koko taiteen tekemisen tapa. Akryyli- ja öljyvärit vaihtuivat ympäristöystävälliseen ekoprinttiin. Siihen suuri vaikutus oli ympäröivällä luonnolla.

– Se on täällä läsnä koko ja jäin miettimään miten voisin tehdä taidetta luontoa enemmän kunnioittaen ja miten tuoda teoksissani luontoa esille luonnollisella ja eheyttävällä tavalla.

Värien ja paperin keitos

Ekoprintti on tekniikkana tuttu kankaan painamisesta ja värjäämisestä. Vuosi sitten kesällä Kuntsi ryhtyi kokeilemaan mitä tällä tavalla syntyisi. Hän nauraa olleensa kuin alkemisti keitellessään padassa kasveja ja paperia.

Murretun maan ja harmaan sävyisten teosten värit ja muodot syntyvät, kun kiehuva vesi irrottaa luonnosta kerätyistä kasveista värin paperin pintaan ja luo siihen kuvioita.

– Osan jätän abstrakteiksi, mutta osa suorastaan huutaa ottamaan esiin erilaisia hahmoja.

Ne voivat muistuttaa ihmistä tai olla eläimiä. Kuvissa voi aistia myös luonnon.

– Teokseni vaativat katsojalta pysähtymistä ja lähelle katsomista ennen kuin kuva lähtee avautumaan.

Luovuus löytyy sisältä

Näyttelyn suurin työ on kollaasi, jonka Kuntsi on nimennyt Autenttiseksi, siihen hän on kerännyt palasia töistä, jotka ovat jostain syystä epäonnistuneet.

– Osat ovat intuitiolla kerättyjä ja teos kuvastaa eheytymistä.

Näyttelyn nimi on Avartava. Sen voi hänen mukaansa nähdä avautumisena pakollisen pitkän sisäänpäin kääntyneen jakson jälkeen.

Anne Kuntsin taiteen tekemisen tapa edustaa Vedic artia, modernia taiteen menetelmää, joka perustuu siihen, että luova prosessi lähtee omasta sisimmästä ja ajatuksesta, että jokainen osaa maalata. Teosten linnut symboloivat juuri tätä oman ytimen kuuntelemista.

Kuvataiteen tekemisen ohella Kuntsi on maskeeraaja, jota ovat työllistäneet muun muassa televisio, mainostoimisto ja muotiala. Alan töitä hän tekee satunnaisesti edelleen.

Hannan naamat odottavat uunia

Samassa tilassa Avartava-näyttelyn kanssa on ateljeen emännän Hanna Kontturin keskeneräisiä, vasta raakapoltettuja veistoksia, kasvoja, joihin hän on yhdistänyt luonnon muotoja.

– Näistä puuttuvat vielä väri ja lasite.

Hän ei tiedä, millaisia veistoksista tekisi ja aikookin kysyä mielipidettä ateljeessa kävijöiltä.

– Pitäisikö niiden olla luonnonsävyisiä vai värikkäitä.

Ateljeessa on runsaasti emännän muitakin teoksia, sekatekniikkatöitä, huovutusta ja rautalankaveistoksia.

Kontturi on kekseliäs tekijä: seinällä on esimerkiksi LP-levyille maalattuja mandaloita, joita hän kertoo näpränneensä luppoajalla grillikahvilassaan. Rautalankaveistokset ovat perua kukkakauppa-ajoilta.

Hanna Kontturin ateljee on avoinna pe klo 12–17, la klo 11–13 ja su klo 12–15.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut