Luostarinkylän risteyssuunnitelmia esitellään maanantaina

Valtatien 8 Luostarinkylän eritasoliittymän tiesuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa ensi maanantaina 24.2.2014 Raumalla

Varsinais-Suomen ELY-keskus laatii parhaillaan tiesuunnitelmaa valtatien 8 parantamiseksi Luostarinkylän kohdalla Raumalla. Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikka-alueen kehittämiseen.

Suunnitelman tarkoituksena on parantaa valtatien 8 liikenneturvallisuutta, sujuvuutta ja liittymien toimivuutta. Yleisötilaisuus järjestetään klo 17–18 Rauman kaupungin valtuustosalissa.

Tiesuunnitelma sijoittuu Raumalla Pohjoiskehän ja Koillisväylän kohdalle Luostarinkylän alueelle, joka sijaitsee noin 4 km Rauman keskustasta pohjoiseen kahden ohituskaistajakson välialueella.

Valtatielle 8 on tarkoitus rakentaa eritasoliittymä, joka tulee palvelemaan alueelle kehittyvän teollisuus- ja logistiikka-alueen liikennettä. Samassa yhteydessä katkaistaan valtatieltä nykyiset Pohjoiskehän ja Äyhöntien/Tiilivuorentien tasoliittymät.

Tilaisuuteen kutsutaan kaikki alueen maanomistajat ja asukkaat, muut tienkäyttäjät tai muuten hankkeesta kiinnostuneet. Tilaisuudessa ovat paikalla Rauman kaupungin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen edustajat sekä suunnittelijat.