Luvian kouluremontti reippaasti voiton puolella

8.-luokkalaiset Emmi Ahola ja Johanna Helkiö kävivät torstaina Luvian peruskoulun uudessa päärakennuksen mediateekki-tilassa opettaja Kimmo Kulmalan kanssa läpi, mitä matematiikan tunnilla sillä kertaa tehtäisiin. Kuva: Esa Urhonen

Luvian peruskoulun remontoinnissa ollaan lähellä loppusuoraa. Yhtenäiskoulu käsittää lähes 400 oppilasta sekä noin 50 henkilökuntaan kuuluvaa.

– Nyt ollaan reippaasti voiton puolella, vaikka tekemistä vielä riittääkin. Tämä vaati liian monta vuotta, mutta enää ei tarvitse murehtia ajomatkalla, kuka henkilökunnasta tai lapsista oireilee, sanoi rehtori Tommi Aalto.

Tällä hetkellä väliaikaistiloja on käytössä urheilukentän parkkipaikalla kahdeksan luokkatilan verran sekä pihalla aamu- ja iltapäivätoimintaa varten.

– Kun Okra valmistuu hiihtoloman huitteilla, tarvitsemme siirtotiloista aamu- ja iltapäivätoiminnan lisäksi vielä neljä luokkatilaa.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.