Maa-ainespankkiin saa tuoda kuormia myös peräkärryllä – "Jonkin verran sellaista on kyselty"

Raumalla Hevossuon jäteaseman yhteydessä oleva maa-ainespankki noudattelee kaupungin kiertotalousajattelua.

Raumalla Hevossuon jäteasemalla avattiin torstaina maa-ainespankki. Jo viitisen vuotta suunnittelussa olleen maa-ainespankin avautuminen on viivästynyt muun muassa lupaprosessin ja koronaviruksen takia. Viimeisin viivästys tuli elokuun lopulla teknisen lupa-asian takia, mutta nyt vihdoin maata saa viedä ja tuoda maa-ainespankkiin.

– Tällaista ei ole Raumalla ollut, ja jonkin verran sellaista on kyselty. Katsotaan, miten homma lähtee vetämään, kertoo maa-ainespankkia hoitavan Kuormaus ja kuljetus Perttu Oy:n toimitusjohtaja Mika Perttu.

Kaiken kokoiset kuormat kelpaavat

Maa-ainespankkiin saavat sekä yritykset että yksityishenkilöt tuoda MARA-asetuksen mukaisia maa-aineksia: puhdasta pintamaata ja savimaata sekä betonia, tiiltä, asfalttia ja kantoja.

Yritysten kanssa tuonnista sovitaan Pertun mukaan kuutiohinta, ja isommat kuormat ajetaan suurvaa'an kautta, jolloin kaupunki perii punnitusmaksun. Yksityishenkilön tuoma peräkärryllinen maksaa noin 10–20 euroa riippuen peräkärryn koosta ja maa-aineksen laadusta.

Mika Perttu toivookin, että myös yksityishenkilöt löytäisivät maa-ainespankin.

– Kaikki ovat tervetulleita tänne, sekä pienemmät että isommat kuormat. Samalla voi ottaa vaikka peräkärryyn multaa takaisinpäin, hän vinkkaa.

Naapurikaupungeissa vastaava toimii jo

Projektipäällikkö Jaana Suksi Rauman kaupungilta kertoo, että maa-ainespankki tukee hienosti kiertotalouden piirissä olevaa yrittäjyyttä.

– Hevossuolle onkin tehty erittäin hyvät suunnitelmat kiertotalouspuistolle. Tämä on hyvä alku sille, Suksi toteaa.

Raumalla ei ole ollut maa-ainespankkia, mutta sille on haettu vertailupohjaa Suomen muista kaupungeista.

– Turussa, Porissa ja Vaasassa tällainen toimii hyvin. Turussa on jopa 70 hehtaarin suuralue. Vaasassa maa-ainespankkiin tuodaan peräkärryllä talvisinkin paljon tavaraa, Suksi toteaa.

Ihan Turun maa-ainespankin mittaluokkaan Rauman pankkia ei ole suunniteltu. Pankille on varattu 3,2 hehtaaria, josta ensivaiheessa käytetään noin hehtaarin aluetta.

Maata siinä missä risukuormiakin

Suksi on toiveikas, että kiertotalousajattelun pohjalta rakennettu maa-ainespankki houkuttelee ihmisiä käyttämään sitä.

– Jätteitä, risukuormia ja vastaavia on jo opittu tuomaan. Kun ihmiset tulevat tutuiksi maa-ainespankin kanssa, he huomaavat että sekin tukee hienosti kiertotaloutta, Suksi sanoo.

Maa-ainespankkiin voi tuoda kuormia Hevossuon jäteaseman aukioloaikoina. Maa-ainespankille kuljetaan jäteaseman pääporttien kautta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut