Maailman AVH-päivää vietetään lauantaina - käy mittauttamassa verenpaineesi

Maailman AVH-päivänä 29. lokakuuta kiinnitetään huomiota aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen.

Teemapäivän aikana halutaan kiinnittää huomiota siihen, että aivoverenkiertohäiriöitä voidaan hoitaa. On tärkeää, että ihmiset tunnistavat aivoverenkiertohäiriöiden oireet itsellään tai muilla sekä hakeutuvat välittömästi hoitoon tai hakevat apua sairastuneelle soittamalla hätänumeroon 112.

Maailman AVH-järjestö (World Stroke Organization, WSO) sekä Aivoliitto ry haluavat vaikuttaa siihen, että yhä harvempi sairastaa aivoverenkiertohäiriön (AVH) ja kaikki AVH:n sairastaneet ovat laadukkaan ja ammattitaitoisen tuen piirissä.

Aivoverenkiertohäiriöiden paras hoitomuoto on ennaltaehkäisy. Yksi tärkeimmistä riskitekijöistä on verenpaine, joka tuplaa sairastumisriskin. Noin kahdella miljoonalla suomalaisella on kohonnut verenpaine.

Kohonneella verenpaineella on yhteys myös aivoinfarktiin, aivoverenvuotoihin ja ohimenevään aivoverenkiertohäiriöön (TIA).

Aivoliitto ja Yksi elämä -terveystalkoot osallistuvat lokakuun viimeisellä viikolla maailmanlaajuiseen AVH-kampanjaan verenpainemittauksilla. Mittauspisteet löytyvät osoitteesta www.korvaamatonkovalevy.fi/.