Länsi-Suomi esittelee ihmisiä julkisuudessa esiintyvien nimien takaa.
Pasi Toivosen syksyssä on ollut surua. Marraskuussa hän julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan isänsä Veli-Matti Toivosen hautajaisista Lapissa.
– Ensimmäinen isänpäivä ilman isää. Saatoimme hänet matkalle tuntemattomaan Rauman Lapin kirkossa. Ikävä ja kiitollisuus päällimmäiset tunteet, Toivonen kirjoittaa.
Isä oli kuollessaan 85-vuotias. Vanhemmat elivät yhdessä yli 60 vuotta.
– Kun toinen puolisko lähtee viereltä, se on iso, vaikea asia, hän sanoo.
Hautajaisissa katseltiin kuvakoostetta isästä, yhdessä kuvassa on Pasikin yhdessä isän ja veljensä Vesan kanssa. Kuva on otettu Lukkariston mäellä Lapissa kevättalvella. Auringon säteet luovat pitkiä varjoja kuvaan. Talon takana liehuvat pyykit ja pikkupojat ovat olleet hiihtopuuhissa.
Lappi oli pikku-Pasin tarunhohtoinen lapsuuden maailma. Hänen hänen ollessa kuusi, perhe muutti Uotilaan Raumalle.
Tänä vuonna elämään on mahtunut myös surua. Toivosen isä kuoli syksyllä. Kuva lapsuusvuosilta yhdessä isä Veli-Matti Toivosen ja isoveli Vesan kanssa on otettu 1960-luvun alussa Rauman Lapissa, jossa perhe asui ennen muuttoaan Uotilaan Raumalle.
"Älä vaan herraksi ryhdy"
Toivonen sanoo isänsä eläneen pitkän ja hyvän elämän, olleen sovussa itsensä ja läheistensä kanssa.
– Hän oli renki, rekkakuski, bussikuski ja putkimies. Opetti esimerkillään arvostamaan työtä ja sen tekijöitä. Hän oli lempeä isä, isoisä ja puoliso, Toivonen muistelee isää Facebookissa.
Isä oli myös sukupolvensa edustaja: eli kovan elämän, oli teini-ikäinen oman isänsä kuollessa, ja jäi kotiin äidin ja pikkuveljen kanssa. Nuoruus kului renkinä ja metsätöissä.
Toivonen sanoo oppineensa työetiikan isältään, jolle metsätyöt olivat syvä nautinnon lähde.
– Hän sanoi, että vaikka kuinka olet yliopistossa tai teet telkkarissa töitä, niin pidä jalat maassa, tee työsi, älä ryhdy herraskaiseksi.
"Se on sun työsi"
Isän kanssa Toivonen ehti jutella vielä päivää ennen hänen kuolemaansa isoveljen älypuhelimen välityksellä.
– Viimeiset sanat vaihdettiin edellisenä iltana.
Isä sairasteli jo ennen kuolemaansa ja hänen vointinsa takia Toivonen empi lähtöä Ylen kirjeenvaihtajaksi Nairobiin. Sinne kauas ja pitkälle.
– Mutta isä siunasi matkaanlähdön tutuilla sanoilla: "se on sun tyätäs".
Isän kuoleman jälkeen Toivonen joutui jälleen pohtimaan valintojaan. Edessä oli työmatka Somaliaan.
– Siinä surun keskellä kuulin jälleen isän äänen, joka muistutti, että kerkeen kyllä suremaan ja tee vain työtäsi.
Hän meni työmatkalle ja matkusti sitten isän hautajaisiin.
Raportti Somaliasta käsitteli ilmastopakolaisuutta.
Omat kädet mudassa
Toivonenkin tietää, mitä on olla työmies. Hänet tunnetaan toimittajana, tuottajana ja juontajana Yleltä. Toimittajavuosien väliin mahtuu myös viiden vuoden ajanjakso, jolloin hän ansaitsi elantonsa kivityömaalla.
– Sai rahaa, pysyi kunnossa, mutta se oli nuorten miesten hommaa, josta piti päästä sisätöihin, Toivonen muistelee.
Muistaa sen hetkenkin, kun kaikki muuttui eräänä marraskuisena päivänä Tampereen Lielahdessa: oli pimeää, väsytti ja vilutti.
Hän palasi takaisin journalismin pariin.
Tarina sisältää opetuksen nuoremmille.
–Ei ole kiire minnekään, työuran ei tarvitse olla yksioikoinen, elämä vie ja lopulta käy hyvin, hän sanoo.
Ympyrä sulkeutuu
Afrikka oli se ainoa työpaikka, jonka Toivonen vielä sanoo halunneensa. Hän aloitti Yleisradion koko valtavan maanosan kirjeenvaihtajana viime keväänä. Miljardi ihmistä. 54 valtiota. Jo Nairobissa yksistään saman verran ihmisiä kuin koko Suomessa.
– On vähän noloakin, että olen suomalaisen median ainoa vakituinen edustaja Afrikassa.
Kenian pääkaupungissa Nairobissa päivä on haastatteluhetkellä kääntymässä illaksi. Se tarkoittaa Toivosen mukaan käytännössä ulkonaliikkumiskieltoa. Pimeällä ulos ei ole asiaa, ellei liiku taksilla paikasta toiseen.
Ensikertalainen Toivonen ei ole. Hän oli ennen kirjeenvaihtajapestiään käynyt Afrikassa 17 kertaa. Ensimmäisen matkansa hän teki jo vuonna 1985, silloin kun hänet tunnettiin maailmanparantaja-Toivosena. Hän kertoo jo Tampereen opiskeluaikoinaan saaneensa globaalin herätyksen, joka vei kehitysyhteistyön pariin ja muun muassa perustamaan kehitysmaakauppaa Tampereelle.
Hän näkeekin, että nyt hieno, iso ympyrä on sulkeutunut.
Toivosella on muisto ensimmäiseltä Afrikan matkallaan Ghanasta. Tuntematon maanosa jännitti, ehkä pelottikin nuorta miestä.
– Muistan sirittävän yön äänet ja pimeydestä eteeni tulleen, uhkaavalta näyttävän kaksimetrisen ghanalaismiehen, joka totesi, että "relax brothers". Silloin tajusin, että ihmiset ovat täällä samanlaisia, olosuhteet vain ovat erilaiset.
Kenialaisia Toivonen kuvailee avoimiksi, ihmisiksi, joiden kohtaaminen on alusta saakka ollut helppoa.
– Täällä Nairobissakin ihmiset katsovat silmiin, nyökkäävät hyväksyvästi, ja sitten huudellaan jo mitä kuuluu swahiliksi.
Eriarvoisuus on arkipäivää
Nairobi on vastakohtien kaupunki. Tuloerot lyövät kasvoille heti kun Toivonen lähtee ulos kerrostaloasunnostaan Nairobin Westlandissa. Hyvinvoivien ihmisten asuinalueet ja slummit sijoittuvat toistensa lomaan.
– Täällä on sekä äärimmäisen rikkaita että äärimmäisen köyhiä ihmisiä.
Haluaan parantaa maailmaa hän ei vuosien saatossa ole kadottanut, vaikka sanookin kehitysyhteistyöprojektien aiheuttaneen myös pohdintaa toisten ihmisten elämän mestaroinnista.
Eriarvoisuuteen suhtautuminen on nyt maassa asuvana toisenlaista kuin silloin, kun Toivonen kävi tekemässä Ylelle Nenäpäivän inserttejä slummeista.
– Huono-osaisuus on lähtökohtaisesti hirveää, eikä ole helppoa kohdata kerjäläislapsia Westgaten ostoskeskuksen ulkopuolella. Sen asian kanssa pitää silti elää täällä.
Toivonen kertoo tarinan, tällä kertaa pienestä sitkeästä kerjäläispojasta samaisen ostoskeskuksen liepeillä. Pikkukaveri lyöttäytyi Toivosen seuraan kinuen shillinkejä. Monta kertaa kieltäydyttyään Toivonen sanoi lopulta pojalle, että "sinun kannattaisi nyt luovuttaa".
– Poika vastasi, että "rastaman never gives up". Lopulta kävin ostamassa hänelle nipun banaaneja.
Pieni kerjäläispoika kertoo jotain kenialaisten elämänasenteesta.
– Ihailen heidän sinnikkyyttään, tulevaisuudenuskoaan ja yritteliäisyyttään.
Afrikkalaisten katseella
Toivonen näkee Afrikassa paljon potentiaalia. Siitä hän haluaa suomalaisille kertoa, rakentaa monipuolista Afrikka-kuvaa mantereesta, joka ongelmistaan huolimatta on kasvava maanosa täynnä start up -yrityksiä ja uusia innovaatioita.
– Haluan näyttää afrikkalaisen elämän moninaisuuden ja moniarvoisuuden, kertoa Afrikasta afrikkalaisten silmin ja tehdä afrikkalaiset näkyviksi.
Pasi Tapani Toivonen
s. 1960.
Kotoisin Raumalta.
Yleisradion toimittaja ja Afrikan kirjeenvaihtaja, jonka asemapaikka on Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Hän aloitti kaksivuotisen pestin keväällä 2022.
Toivosen työtä ja arkea voi seurata myös Instagramissa @toivonenpasi
Työskennellyt aiemmin Perjantai-televisio-ohjelman ja Perjantai-dokkarien tuottajana sekä Ajankohtaisen kakkosen toimittajana, tuottajana ja juontajana.
Juontanut myös Ylen Nenäpäivä-lähetyksiä.
Toivosella on kaksi lasta: poika Onni Toivonen on jonglööri ja sirkustaiteilija ja tytär Hilma kuvajournalismin opiskelija.
Toivosen puoliso on toimittaja Merja Määttänen.
Palo journalismiin syttyi Länsi-Suomessa
Pasi Toivosen nuoruuteen liittyy myös sanomalehti Länsi-Suomi. Kuuden ällän ylioppilas Raumalla pyöräili haeskelemassa kesätöitä, kävi satamassakin. Kotiin Uotilaan fillaroidessa katse osui Länsi-Suomen kirjapainon kylttiin ja Toivonen ampaisi sisään.
Painosta kesätöitä ei herunut, mutta toimituksesta aukesi tuoreelle ylioppilaalle kesätoimittajan paikka, sillä pestin jo saanut kesätoimittaja oli perunut tulonsa.
Journalisti oli syntynyt. Toivonen oli innoissaan, töissä sai myös kuvata ja kehittää kuvat itse pimiössä.
– Jumaliste tää on hienoa, Toivonen muistelee ajatelleensa.
– Länsi-Suomi oli se ensimmäinen aikuiselämän palanen, siellä oli silloin hirveen kivaa jengiä töissä.
Kesätyö venyi reilun vuoden pituiseksi, minkä jälkeen Toivonen aloitti journalismin opinnot Tampereen yliopistossa.
Tampereella vietetyt vuodet eivät ole kadottaneet Toivosen puheesta Rauman seudun nuottia. Kotona ei puhuttu raumaa vaan lappilaista murretta.
Toivosen antaa pienen luennon murteelle ominaisesta soinnittomasta dentaalispirantista, jolle on tyypillistä pehmeä the-äänne. Ääntämystä käytettiin Lapissa vielä 1980-luvulla. Hän tietää mistä puhuu, sillä oli mukana toimittamassa isoisänsä Kalle Krappen murrekirjaa Sanasilppu raumampualest.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.