Maailmantilanne teki kesän teeman valinnasta helppoa – Säkylän talvi- ja jatkosota museon toiminnassa näkyy ajankohtaisuus

Säkylän talvi- ja jatkosotamuseon kesän teemana on evakot.

Museon toiminnanjohtaja Johanna Lumme-Tamminen kertoo, että teeman valinta oli ollut nopeasti ohi nykyisestä maailmantilanteesta ja aiheen ajankohtaisuudesta johtuen. 

Lumme-Tamminen mainitsee, että museoon on suunnitteilla kesäksi muutama vieraileva puhuja. Kesällä on siis, mitä luultavimmin mahdollista kuulla omakohtaisia kokemuksia evakosta sekä Vietnamin sodassa sotilaana toimimisesta.

Museon kesäkausi alkaa 6.6.

Museon perustajan ja entinen sotilaan Ilpo Nurmen menehtyminen viime vuoden marraskuussa herätti kysymyksiä museon toiminnan jatkamisesta, tiedotteessa kerrotaan. Lumme-Tamminen kuitenkin painottaa, ettei museon toimintaa olla lakkauttamassa vaan se on edelleen hyvissä voimissa. 

Ilpo Nurmi toimi pitkään asiantuntijana sotaelokuvissa, ja päätyi sitä kautta myös perustamaan Säkylän talvi- ja jatkosotamuseon. Hän toimitti elokuviin rekvisiittaa, joka myöhemmin päätyi näytille museoon.