Maanantaiaamuna Raumalla leijui kitkerä haju – "syyllinen" löytyi perinteisestä paikasta

Kaupungissa leijui maanantaiaamuna kitkerä käry. Jäljet johtivat kuvaannollisesti sylttytehtaalle eli kirjaimellisemmin sanottuna sellutehtaalle.

Monen raumalaisen nenään saattoi maanantaiaamuna ennen yhdeksää tuntua pistävä haju.

Länsi-Suomi soitti Metsä Fibrelle kysyäkseen, onko sellutehtaalla kenties jonkinlainen ongelma, sillä hajuhaitat ovat paikkakunnalla perinteisesti olleet usein sieltä lähtöisin.

Tehtaanjohtaja Ari-Pekka Vanamo vastasi puhelimeen ensin kymmentä vaille yhdeksän ja kertoi, ettei hänen tiedossaan ole minkälaista ongelmaa ja että tehdas käy normaalisti.

– Otan kuitenkin vinkistä vaarin ja selvitämme asiaa, Vanamo sanoi.

Vain kymmenen minuuttia myöhemmin Vanamo soitti takaisin toimitukseen.

– Kyllä tämä oli tarkka havainto. Meillä oli kuin olikin kolmen minuutin häiriö hajukaasujärjestelmässä. Siinä on tällainen automaattinen kääntö, ja siinä on ollut kolmen minuutin häiriö. Se kesti sen aikaa ja meni sitten ohi, Vanamo kertoi.

Haju saattaa leijua kaupungissa hieman pidempään kuin kolme minuuttia mutta häipyy sitten itsestään.

Raumalla on ollut vuosikymmenien ajan tapana sanoa sellutehtaasta, että "raha haisee". Nykyinen, vuonna 1996 käyttöön otettu sellutehdas haisee kuitenkin huomattavasti harvemmin kuin edellinen, vuonna 1991 alas ajettu tehdas.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut