Maanantain koronaseuranta: Koronarokotuksia varattavissa netin kautta 75-79-vuotiaille – Raumalla vain kaksi uutta koronatartuntaa

Suomessa raportoitiin tänään yhteensä 459 uutta koronatartuntaa.

| Päivitetty

Klo 15.40: Koronarokotuksia varattavissa netin kautta 75-79-vuotiaille

Rauman terveyspalveluissa on tarjolla tällä viikolla koronarokotusaikoja 75-79–vuotiaille. Ajan voi varata sähköisesti Kansalaisen terveyspalvelussa osoitteessa rauma.terveytesi.fi. Varaus vaatii vahvan tunnistautumisen.

Ajan voivat varata sähköisesti vain ne henkilöt, jotka ovat jo täyttäneet 75 vuotta. Ne, jotka eivät ole vielä täyttäneet tänä vuonna 75, voivat varata ajan puhelimitse myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Viime viikolla tarjolla olleista 80-vuotiaiden ja vanhempien henkilöiden rokotusaikoja ei kaikkia varattu. Tästä johtuen avataan sähköinen ajanvaraus myös 75-79-vuotiaille.

Rauman terveyspalvelujen ylihoitaja Marja Lehtimäki kertoo, että 70-74-vuotiaat eivät voi vielä varata aikoja.

– Puhelimitse varattavia koronarokotusaikoja tulee myöhemmin 75-79-vuotiaille, mutta siitä tiedotetaan erikseen. Ikääntyneiden 70–74–vuotiaiden rokotusvuoroista ilmoitetaan myöhemmin, kun 75 -vuotiaat ja vanhemmat on saatu rokotettua, Lehtimäki kertoo kaupungin tiedotteessa.

Klo 13.00: Eduskunta hyväksyi ravintoloiden sulkemisen kolmeksi viikoksi

Eduskunta hyväksyi maanantaina lakiesityksen, jonka myötä ravintolat suljetaan koronaepidemian hillitsemiseksi. Lain on tarkoitus olla voimassa sunnuntaihin 28. maaliskuuta asti.

Sulku koskee pääosaa Suomea. Ravintolat suljetaan 15 maakunnassa eli kaikkialla muualla paitsi Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla. Ravintolat saavat jatkaa ulosmyyntiä. 

Klo 11.48: THL: Raumalle kaksi uutta koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Suomessa on raportoitu maanantaina 459 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 62 522 koronavirustartuntaa.

Raumalle ja Poriin kirjattiin molempiin tänään kaksi uutta koronatapausta. Myös Uudenkaupungin tilastoon tuli yksi uusi tartunta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut