Maksamatta jäänyt taksimatka Porista Raumalle toi matkustajalle sakkotuomion


Satakunnan käräjäoikeus on määrännyt 38-vuotiaalle naiselle 20 päiväsakkoa lievästä petoksesta ja näpistyksestä.

Nainen matkasi viime elokuussa Porista Raumalle taksilla. Hänellä ei kuitenkaan ollut mukanaan lainkaan rahaa eikä aikomustakaan maksaa 130 euron kyytiään.

Seuraavana päivänä nainen kävi Raumalla marketissa hankkien lohta, sämpylän, hammasharjan, suklaata ja sokeria. 25,66 euron ostokset jäivät kuitenkin maksamatta.
Tavarat hän kuljetti kassan ohi vaatteisiin piilotettuna. 

Oikeus määräsi hänet maksamaan 120 euroa sakkoa ja korvaamaan asianomistajille menetykset.

Käräjäoikeus joutui jakamaan tuomion myös toisesta taksiajelusta. Helsingistä Raumalle kyydin ottaneella 34-vuotiaalla miehellä ei ollut rahaa, mutta hän väitti isovanhempiensa maksavan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja 511 euron kyytimaksu jäi saamatta.

Käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen lievään petokseen ja tuomitsi hänet 20 päiväsakkoon. 

Juttuun lisätty kello 13.30 toinenkin maksamatta jäänyt taksilla-ajo.