Maksuton ehkäisy on kirkastanut Rauman julkisuuskuvaa

Säästöjä kertyy kaupungin kassaan useita tuhansia euroja, kun raskauden keskeytykset ovat vähentyneet puoleen.

Rauma nousee valtakunnallisesti usein esille ilmaisesta ehkäisystä puhuttaessa. Kaupunki on vuodesta 2011 lähtien tarjonnut ehkäisyn ilmaiseksi alle 20-vuotiaille tytöille.

Maksuttoman ehkäisyn tarjoamiseen päädyttiin Raumalla vuoden 2010 lopulla ehkäisyneuvolan henkilökunnan tekemän aloitteen pohjalta. Tuolloin raskauden keskeytyksiä oli paljon ja nuoret kertoivat ehkäisyn puutteen johtuvat usein rahapulasta.

Ilmaisen ehkäisyn kustannuksiksi Raumalla on vuodessa laskettu noin 20 000 euroa. Säästöjäkin kertyy tuhansia euroja vuodessa, koska raskauden keskeytykset ja niistä aiheutuneet henkiset ongelmat ovat vähentyneet.

– Ennen maksuttoman ehkäisyn käyttöönottoa Raumalla tehtiin vuosittain noin 5–8 raskauden keskeytystä. Nykyisin niitä tehdään 1–5 vuodessa. Kehityssuunta on ollut myönteinen, Rauman ehkäisyneuvolan terveydenhoitaja-seksuaalineuvoja Kirsi Oras kertoo.

Rauman malli on herättänyt runsaasti kiinnostusta valtakunnallisesti. Yhä useampi kunta on ottanut mallin käyttöönsä, viimeisimpänä Helsinki.

Oraksen mukaan Rauma on saanut asian tiimoilta paljon hyvää palautetta, mikä taas on parantanut Rauman julkisuuskuvaa muualla Suomessa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut