Itsenäisen Suomen toinen valtionhoitaja, kuudes presidentti ja Suomen marsalkka Carl Gustav Mannrheim kiinnostaa sukupolvi toisensa perään, hänestä esimerkiksi julkaistiin viime vuonna kolme uutta kirjaa.
Mannerheim nähdään tänä keväänä Satakunnassa myös näyttämöllä. Porin Teatterin vuoden ensimmäinen ensi-ilta on käsikirjoittaja Juha Vakkurin (1946–2019) draama Mannerheim ja saksalainen suudelma, joka on tätä aikaisemmin esitetty vain Helsingin kaupunginteatterissa.
Näytelmän sovittaneelle ja ohjaavalle Christian Lindroosille Vakkurin teksti oli luonteva valinta, sillä hän ohjasi Poriin muutama vuosi sitten Tuntemattoman sotilaan.
Johtaja paineessa
Lindroos kuvaa Vakkurin näytelmää ”palaksi mielenkiintoista Suomen historiaa.” Teksti jakautuu kahteen ajanjaksoon: ensin ollaan kansalaissodan haminoissa, myöhemmin jatkosodassa.
– Teksti ei ole silkkaa faktaa, mutta perustuu tosiasioihin.
Lindroosille Mannerheim on suurmies, joskaan ei perinteinen Hollywood-sankari.
– Kyllä tässä piirretään hänestä kuva Suomen pelastajana ja kunnon jätkänä, joten tämä on ja ei ole sankaritarina.
Esitys näyttää nimittäin myös sen, miten sankari murtuu.
– Teksti avaa hyvin sitä, miten ihminen toimii ja muuttuu paineen alaisena, jopa romahtaa fyysisesti. Inhimillinen puoli avartaakin Mannerheimin persoonaa, jota ei kuitenkaan tunneta niin hyvin.
Ongelmien edessä
Näytelmä kerii auki Mannerheimin dilemmaa Suomen johdossa: maa tarvitsee saksalaisten apua, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
Esityksen alussa ollaan tilanteessa, jossa Suomeen saapuu 10 000 saksalaista sotilasta. Mannerheim tietää, ettei Suomen itsenäisyyttä tunnusteta, jos se rakentaa armeijaansa saksalaisten varaan.
– Suomi on puun ja kuoren välissä, se tarvitsee apua, mutta Saksa ei anna sitä hyvää hyvyyttään.Valtionhoitajan seuraava tuska on on nälänhätä, johon tarvitaan ulkovaltojen ruoka-apua.
Väliajan jälkeen tehdään aikahyppäys vuoteen 1941. Suomi haluaa puolustautua, se tarvitsee saksalaisten aseapua, mutta ei halua liittoutua.
– Mannerheimin tavoitteena on säilyttää Suomi maailmankartalla, mutta se ei halua maasta saksalaisten ja venäläisten taistelukenttää.
Vaikka näytelmässä eletään keskellä suomalaisen yhteiskunnan kriittisiä hetkiä, Lindroos ei pidä näytelmää pelkästään poliittisena, rinnalla kulkee myös Mannerheimin ja Kitty Linderin rakkaustarina.
Tarinankerrontaa tukevat videoprojisoinnit. Mannerheimin (Janne Turkki) lisäksi näytelmän keskeisiä henkilöitä ovat kamariherra Hjalmar Linder (Vesa Haltsonen) ja hänen sisarpuolensa Kitty Linder (Heidi Rantakeisu).
Christian Lindroos: Teatteri on aina paikallista
Christian Lindroos on juuri aloittanut Porin Teatterin taiteellisena johtajana Patrik Draken jäätyä eläkkeelle. Poriin hän siirtyi Seinäjoen kaupunginteatterista.
Porin teatteritalo on entuudestaan tuttu, sinne Lindroos on tehnyt jo seitsemän ohjausta.Ensimmäinen näytelmävalinta taiteellisena johtajana on syksyllä pienellä näyttämöllä ensi-iltansa saava kantaesitys Rouva C. Se pohjautuu Minna Rytisalon kirjoittamaan samannimiseen romaaniin, joka kertoo Minna Canthin nuoruusvuosista.
Syksyn ohjelmistossa on toinenkin kantaesitys, jatko-osa Enni Mustonen Järjen ja tunteen tyttärille.Rouva C on yksi Lindroosin tulevista ohjelmistolinjauksista: hän haluaa tuoda Poriin uutta draamaa ja kantaesityksiä.
Radikaaleja muutoksia ohjelmistoon ei silti ole tulossa. Porin teatteri, kuten muutkin repertuaariteatterit, tarvitsee Lindroosin mukaan laajan yleisöpohjan.
– En näe mitään järkeä muuttaa taloa sen enempää musikaali-, komedia- tai draamateatteriksi. Jos tekee liian radikaaleja muutoksia, kuten jossain talossa on tehty, salit jäävät tyhjiksi.
Lindroos näkee teatterin tehtävänä elämysten tarjoamisen.
– Joskus siihen tarvitaan spektaakkeli, joskus riittää mies, nainen ja lamppu, ja saadaan aikaan maailmandraamaa.
Uutta yleisöä
Tavoitteenaan Lindroos pitää nykyisen asiakaskunnan säilyttämistä, sen haastamistakin, mutta myös uusien asiakkaiden hankintaa.
Valtaosa teatteriyleisöstä on keski-ikäisiä. Nuorten vähäisestä kiinnostuksesta Lindroos ei ole huolissaan.
– Oma kokemukseni on se, että nuoret tekevät mieluummin itse teatteria kuin käyvät katsomassa sitä.
Hän muistelee omia lukioaikojaan, tuolloin lukiolaispojat korvasivat äidinkielessä kirjan lukemisen teatterikäynnillä, mutta livistivät pois näytöksestä heti väliajan jälkeen.
Ja silti Lindroosista tuli teatterin ammattilainen.
Hyvin menee
Porin ja Rauman teattereilla menee melko mukavasti, ja molempiin on riittänyt yleisöä
.– Ei ole toiselta pois, jos toisella menee hyvin. Raumalta saattaa tulla jokunen katsoja meille ja päinvastoin.
Lindroos näkee, että teatterit voisivat miettiä enemmän sitä, mitä ne voisivat tehdä yhdessä.,– NHL:ssäkin joukkueet kilpailevat keskenään, mutta haluavat silti yhdessä nostaa lätkän profiilia.
Erilaisia yhteistyökuvioita teattereilla on jo nyt, ja esimerkiksi lavastuksia kierrätetään.
Teatterin Lindroos näkee nimenomaan paikallisena kulttuurilaitoksena. Jotta siitä tulisi valtakunnallinen, tarjonnan pitäisi hänen mukaansa olla jotain todella erilaista.
– Teatteriesitys ylittää harvoin valtakunnallisen uutiskynnyksen.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.