Marraskuu alkaa lauhana - Toistuuko lumeton talvi?

Torstaiaamu valkeni Susivuorella pilvisenä ja lauhana. Kuva: Johanna Sydänoja

Talvea saa vielä odottaa. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sää on lauhtumassa, ja marraskuun alussa lämpötila nousee yleisesti yli kymmeneen asteeseen.

Torstai on valjennut Rauman seudulla pilvisenä, ja päivän ylin lämpötila on ennusteen mukaan seitsemän astetta. Viikonlopun aikana lämpötila kohoaa ennusteen mukaan 10 asteeseen. Yöpakkasia ei loppuviikolla ole näköpiirissä.

Lauha syksy tuo helposti mieleen viime talven, joka oli poikkeuksellisen lumeton. Toistuuko viime vuoden talvisää?

Amerikkalaisen (NOAA) vuodenaikaisennusteen mukaan Suomen alueella on alkutalvella keskimäärin tavanomaista lauhempaa. Ennusteen mukaan etenkin marras- ja joulukuu ovat tavanomaista lämpimämpiä, kun taas tammikuussa Suomen alueella kuukauden keskilämpötila ei poikkea merkittävästi suuntaan tai toiseen. Sade-ennuste puolestaan lupaa marras- ja tammikuun välille tavanomaisia lukemia.