Marva Median jääkiekkosivusto Kiekkoareena on uudistettu

Pitsiturnaus polkaisee jääkiekkokauden käyntiin ensi viikon perjantaina. Marva Media uudisti hyvissä ajoin ennen kauden starttia suositun jääkiekkopalvelunsa, Kiekkoareenan.

-Jo viime kaudella noin puolet Kiekkoareenan lukijoista selasi sivustoa mobiililaitteella. Mobiilikäyttö näyttää kasvavan edelleen, joten siinä suurin syy Kiekkoareenan uudistukselle, Marva Median kehityspäällikkö Lauri Tuomola toteaa.

Uusi sivusto on niin sanotusti responsiivinen, eli sivusto mukautuu eri näyttökokoihin luontevasti. Esimerkiksi etusivun näkymä voidaan isolla näytöllä näyttää neljäpalstaisena, mutta puhelimen ruudulla on käytössä vain yksi palsta.

Kiekkoareena on saanut mukaan uusia kirjoittajia, joten sisältö monipuolistuu huomattavasti alkavalla kaudella. Marva Median toimituksen lisäksi mukana on neljä vakituista avustajaa ja kahdeksan blogikirjoittajaa.

Uudistettuun Kiekkoareenaan voi tutustua tästä: www.kiekkoareena.fi