Matalapaine tuo kovia tuulia lounaisrannikolle – puuskissa jopa tuulen nopeus jopa 25 metriä sekunnissa

Viikonloppuna sataa myös runsaasti.

Voimakas matalapaine tuo viikonloppuna tullessaan kovia tuuli niin maalle kuin merelle, ja sade on runsasta. Sade tulee paikoin osittain räntänä ja lumena.

Ilmatieteen laitoksen 6. lokakuuta tekemän ennusteen mukaan tuuli voimistuu lähestyvän matalapaineen myötä jo perjantai-iltana.

Kaakkoistuuli on lauantain vastaisena yönä puuskaista ja voi aiheuttaa illan ja yön mittaan vahinkoja maan eteläosassa.

Puuskat ovat laajalti 15‒20 metriä sekunnissa.

Lauantaina kovimmat puuskat, joissa tuulen nopeus voi olla jopa 25 metriä sekunnissa, puhaltavat länsi- ja lounaisrannikolla.

– Sää on syytä huomioida viikonloppusuunnitelmissa. Tuuli kaataa puita, ja sähkökatkoja esiintyy lauantaina etenkin haja-asutusalueilla maan etelä- ja keskiosissa, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Henri Nyman tiedotteessa.

Eteläisillä ja lounaisilla merialueilla tuuli voimistuu myrskyksi, ja merkitsevä aallonkorkeus voi yltää neljään metriin. Sää jatkuu hyvin tuulisena myös sunnuntaina.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut