Matias Marttinen vetoaa puolustusministeriin: "Puolustusvoimien päätös huonosti valmisteltu ja perusteltu"

Marttinen näkee merkittäviä ristiriitoja puolustusvoimien ja vapaaehtoisina palvelleita diabeetikoita tutkineiden lääketieteen ammattilaisten puheissa, liittyen väitettyyn palvelusaikana tapahtuneeseen diabeteksesta johtuvaan oireiluun. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Matias Marttinen (kok.) uskoo puolustusvoimien linjauksen diabeetikoiden vapautuksesta rauhan ajan palveluksesta perustuvan virheellisiin tietoihin. 

Marttinen vaatii juuri julkaisemassaan tiedotteessa puolustusministeri Antti Kaikkoselta perusteluja päätökselle.

– Miksi diabeetikoiden vapaaehtoinen varusmiespalvelus on päätetty ajaa alas, kun tulokset ovat puoltaneet vahvasti palveluksen jatkamista? 

Marttinen kummastelee sitä, että hänen mukaansa varusmiespalveluksen toteuttamisesta vastanneiden lääketieteen asiantuntijoiden näkemykset puoltavat diabeetikoiden varusmiespalveluksen jatkamista.

– Professori Sanen ja diabeteshoitaja Rautuojan mukaan yhdelläkään vuosina 2005-2018 palvelleella diabeetikolla ei esiintynyt vakavaa ja toisen henkilön apua vaatinutta verensokerin laskua tai insuliinin puutteesta johtunutta happomyrkytystä, Marttinen perustelee. 

Vuosien 2001–2017 aikana sairautensa hoidon tasapainon suhteen kelvollisiksi todetut diabeetikot saivat suorittaa varusmiespalveluksen vapaaehtoisena. 

Kokeilun jälkeen puolustusvoimat totesivat, että varusmiespalveluksen olosuhteet aiheuttavat liian suuria riskejä niillekin diabeetikoille, jotka pärjäävät muuten hyvin terveydentilansa kanssa.

Itsekin diabeetikkona asepalveluksen suorittanut Marttinen ei kuitenkaan näe, että vedenpitäviä todisteita diabeetikkojen pääsyn sulkemisesta armeijaan ollaan esitetty.

– Vetoan puolustusministeriin, että hän pyörtää puolustusvoimien huonosti perustellun ja valmistellun päätöksen.

Lisää aiheesta

Diabeetikot poissa armeijasta jatkossakin

Kokoomuksen Marttinen vetoaa puolustusministeri Niinistöön: ”Kumotkaa pääesikunnan päätös sulkea diabeetikot asepalveluksen ulkopuolelle”