
Juhannusviikon torstaina pääsee matkustamaan uniikilla junayhteydellä Tampereelta Raumalle. Saman viikon sunnuntaina juna vie Raumalta Tampereen kautta Helsinkiin.
VR:n tiedotteen mukaan torstain InterCity-vuoro lähtee Tampereelta kello 11.15. Vaihtoyhteyksiä siihen on eri suunnista, esimerkiksi Helsingistä. Sunnuntai-iltapäivänä Raumalta kello 13.05 lähtevä juna pysähtyy matkan varrella muun muassa Tampereella ja jatkaa Helsinkiin.
Lisäportaita asemalle
Väylävirasto ja VR ovat tehneet Rauman vanhalla asemalla järjestelyjä, joiden myötä asema voidaan ottaa tilapäiseen matkustajakäyttöön. Varsinaista matkustajalaituria asemalla ei enää ole, joten juhannusjunia varten on varauduttu lisäportailla, jotta siirtyminen junaan ja junasta pois sujuu turvallisesti.
Järjestelyt saatiin valmiiksi kesäkuun alkupäivinä, ja liput Rauman juhannusjuniin ovat nyt myynnissä.
– Rauman junavuorot hinnoitellaan dynaamisesti kuten muutkin junavuoromme, eli hintaan vaikuttavat esimerkiksi matkan pituus, reitti ja lippujen kysyntä. Myös opiskelija-, lapsi- ja eläkeläisalennukset ovat saatavilla normaalisti. Junaan ovat tervetulleita kaikki matkustajat, Julia Stolp VR:n viestinnästä kertoo.
RMJ ehdotti festarijunaa
Raumanmeren juhannus -festivaalia järjestävä Nelonen Media Live tekee yhteistyötä VR:n kanssa useamman tapahtuman yhteydessä. Raumankin junasta aloite tuli festariorganisaatiolta.
– VR otti kopin, ja homma saatiin nyt vihdoin maaliin. Alamme markkinoida tätä isosti omissakin kanavissamme. Pääosa festarilipuistakin myydään kesäkuussa, joten uskomme, että matkaliput löytävät vielä ostajansa, tuotantopäällikkö Jonna Pihkala sanoo.
Kulkuyhteyksiä Raumalle on pohdittu ennenkin, ja myös asiakaspalautetta aiheesta on tullut.
– Raumalle kulkee aika heikosti julkisia ja varsinkin junia, Pihkala naurahtaa.
Junia kesätapahtumiin
VR kertoo tekevänsä tänä kesänä yhteistyötä monen kesätapahtuman kanssa. On järjestetty lisävuoroja tai sovitettu junien aikatauluja tapahtumakävijöille sopiviksi.
– Viime kesänä järjestimme oman tapahtumajunan Jukolan viestiin Mynämäelle, jossa ei normaalisti pysähdy junaliikennettä. Palaute ja kokemukset olivat hyviä, joten on hienoa, että voimme tänäkin kesänä tarjota tilapäisiä lisäjunavuoroja kesätapahtumiin ja hyödyntää vanhoja seisakkeita, kertoo uuden liikenteen johtaja Juho Hannukainen tiedotteessa.
Ylimääräisiä vuoroja ajetaan muun muassa Hyvinkään Rockfestin, huuhkajien EM-karsintojen, Ruisrockin, Ilosaari Rockin ja Pori Jazzin kävijöiden aikatauluille sopivasti.
Juttua muokattu kello 14.30: lisätty Julia Stolpin ja Jonna Pihkalan kommentit.