Matkustajat etsivät vielä laitureita Rauman uudella linja-autoasemalla

Maanantaina iltapäivällä vanhalle asemalle ei enää voinut päätyä linja-autoja etsimään, sillä purettavaksi määrätty rakennus oli ympäröity aidalla. Aitaan oli lisäksi kiinnitetty ilmoitus muutosta sekä uuden aseman osoite peräti kolmella kielellä. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman linja-autoaseman toiminnot uudessa paikassa Harmaidenveljesten pysäköintialueella ovat ainakin joiltain osin lähteneen käyntiin hieman yskähdellen. Maanantaina tilanne oli jo jonkin verran rauhoittunut, mutta viikonvaihdetta monet kuvailivat kaoottiseksi.