Mediat: Kaksi loukkaantui autokannen romahdettua Eckerö Linjenin lautalla

Loukkaantuneiden vammat ovat lieviä.

Kaksi ihmistä on loukkaantunut autokannen romahdettua osittain Eckerö Linjenin lautalla Ruotsin Grisslehamnin satamassa, kertovat muun muassa Aftonbladet ja Ålands Radio. Niiden mukaan loukkaantuneiden vammat ovat lieviä.

Autoja oltiin lastaamassa lautalle, kun ylempi kansi romahti vaijerin katkeamisen vuoksi, kertoo Eckerö Linjenin toimitusjohtaja Tomas Karlsson Aftonbladetille.

– Puolet kannesta on romahtanut ja puristaa alle jääneitä autoja, kertoi puolestaan lautalla oleva ihminen Aftonbladetille.Aftonbladetin mukaan pelastusviranomaiset ja ambulanssi hälytettiin paikalle. Lautalla oleva ihminen kertoi lehdelle, että myös ambulanssihelikopteri oli paikalla.

Pelastusviranomaiset kertoivat Aftonbladetille, että ylempi autokansi osui pudotessaan alla olevaan autoon. Kahdella ihmisellä on lieviä vammoja ja heitä hoidetaan paikan päällä, viranomaiset sanoivat.

Ahvenanmaalainen Eckerö Linjen harjoittaa laivaliikennettä Ahvenanmaan Eckerön ja Ruotsin Grisslehamnin välillä M/S Eckeröllä. Yhtiö on osa Eckerö-konsernia.

Johanna Latvala, STT

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut