Kun Nina Bohinska (vasemmalla) tuli tyttärensä Nina Nehinan ja tämän tyttären Elizabethin kanssa Suomeen, Johanna Levälehdosta ja Risto Katilasta tuli Bohinskan sanoin heidän perheensä ja pelastusrenkaansa. Kolmikko asuu Levälehdon omistamassa yksiössä, jossa heidät myös kuvattiin. Myös Bohinskan poika, tämän vaimo ja heidän maaliskuussa syntynyt lapsensa asuvat Raumalla.
24. helmikuuta 2022 oli "ihan tavallinen päivä", sanoo Nina Bohinska. Paitsi että ei ollut. Nyt sen tietää paitsi Bohinska, myös kuka tahansa maailman tapahtumia seurannut. Eteläisessä Ukrainassa sijaitsevassa Yuzhnoukrainskan kaupungissa asunut Bohinska valmistautui varhain aamulla töihin lähtemiseen, kun hänen Hersonin alueella asuva siskonsa soitti.
– Hän kysyi, mitä meille kuuluu. Ihmettelin, että miksi kysyt. Hän sanoi, että Kiovaa pommitetaan. Kaikki olivat shokissa. Laitoimme telkkarin päälle ja katsoimme uutisia kauhuissamme, Bohinska kertoo.
24. helmikuuta 2022 jää historiankirjoihin päivänä, jona Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Bohinskalle ja hänen perheelleen – kuten lukemattomille muillekin ukrainalaisille – se oli päivä, jonka jälkeen kaikki muuttui.
Päätöksen jälkeen tavarat kasaan vartissa
Noista perustavanlaatuisista muutoksista Bohinska kertoo haastattelussamme Raumalla, Hevossuon jäteasemalla.
Se on nyt hänen työpaikkansa.
Vielä tuona helmikuisena aamuna työt odottivat Yuzhnoukrainskan ydinvoimalassa, jossa Bohinska työskenteli sähköasentajana. Hyvin pian oli selvää, ettei töihin enää tarvitsisi mennä.
Paikalliset eivät uskoneet, että kaupunkiin hyökättäisiin, koska ydinvoimala oli strategisesti niin vaarallinen kohde.
– Mutta kun kuulimme, että Zaporižžjan ydinvoimala oli otettu haltuun, ymmärsimme, että venäläiset tekevät mitä haluavat.
Syntyi ajatus: on syytä paeta.
Suurin huoli Bohinskalla oli tyttärestään Nina Nehinasta ja ennen kaikkea tämän tyttärestä, vain puolen vuoden ikäisestä Elizabeth-vauvasta. He kolme lähtivät matkaan yhdessä.
– Laitoimme tavarat kasaan vartissa. Ainoat asiat, jotka pakkasimme, olivat lapsen vaatteita ja tavaroita. Itsellämme oli vain ne vaatteet, jotka olivat päällämme.
Yhteys Raumalle oli jo olemassa pojan kautta
Lukuisien käänteiden ja autossa ja bussissa istuttujen tuntien jälkeen kolmikko oli Puolan Gdanskissa, jossa he asuivatkin joitakin päiviä.
Viimeiseksi määränpääksi valikoitui kuitenkin Suomi. Bohinskan poika on töissä Olkiluodon ydinvoimalassa.
Tässä kohden kuvaan astui Johanna Levälehto. Häntä ja hänen miestään Risto Katilaa Bohinska kutsuu kyyneleet silmissä nyt perheekseen, "pelastusrenkaakseen".
– Ninan poika vaimoineen on ollut minulla vuokralaisena jo muutaman vuoden. Hän laittoi minulle viestin, että jos äiti, sisko ja siskon vauva pääsevät Suomeen, pystynkö järjestämään heille asuntoa tai tietäisinkö jonkun, joka pystyisi. Minulla oli pieni yksiö tyhjillään, ja vastasin, että he saavat ilman muuta tulla sinne, Levälehto kertoo.
17. maaliskuuta Nina Bohinska, Nina Nehina ja Elizabeth olivat Turussa, josta heidät haettiin.
Rauman Uotilassa sijaitsevasta yksiöstä tuli heidän uusi kotinsa.
Työtä oli löydettävä, ja Hevossuo vakuutti
Hyvin nopeasti alkoi monenmoinen byrokraattinen pyöritys. Yksi tärkeimmistä asioista Nina Bohinskalle oli, että töitä on saatava.
– TE-toimistolta kysyttiin, miksi haluan heti mennä töitä tekemään. Minulle se oli itsestäänselvää: en voi roikkua valtion kaulassa, olenhan terve ja pystyn tekemään työtä, Bohinska tokaisee.
Kuten sanottua, työ löytyi Hevossuon jäteasemalta. Käyttöpäällikkö Tarja Sillanpää sanoo nähneensä Rauman kaupunkikehityksen Facebook-sivuilta maahanmuuttokoordinaattori Mia-Maria Mattilan viestin: Ukrainasta paenneet kaipaisivat töitä.
– Meillä oli keväällä rekrytointi käynnissä ja pientä vajausta, joten ajattelin heti, josko tuota kautta löytyisi työntekijä. Nina tuli Johannan kanssa käymään, ja teimme pienen kierroksen jäteasemalla, Sillanpää kertoo.
Miettimisaikaa oli yksi yö. Bohinska vakuuttui, ja työsopimus tehtiin, kunhan pankkitili oli saatu avattua ja verokortti hoidettua.
Mies ja kissat vielä Ukrainassa
Nina Bohinska, hänen lapsensa ja lapsenlapsensa ovat siis jo Raumalla turvassa.
Perheestä puuttuu kuitenkin vielä yksi palanen. Bohinskan mies on yhä Ukrainassa.
– Se särkee sydäntäni. Hän on siellä yksin kahden kissamme, Tulan ja Muran kanssa. Ne ovat koko ajan mieheni kimpussa, koska ne tuntevat, että olemme poissa. Mieheni itkee ja ikävöi meitä, Bohinska kertoo.
Mies ei joudu armeijaan, mutta ei myöskään saa poistua maasta.
Elo–syyskuussa hänellä saattaisi olla mahdollisuus tulla loman merkeissä käymään Suomessa, mutta siitäkään ei vielä ole varmuutta.
Unelman täyttymiseen uskottava edelleen
Unelma koko perheen muuttamisesta Suomeen oli oikeastaan olemassa jo ennen sotaa.
Maa on tuttu paitsi Bohinskan pojan, myös tämän vävyn kautta. Tyttären mies kun on työskennellyt kesäisin kokkina Suomessa saaristoravintoloissa.
– Teimme Ukrainassa kotiimme ison remontin, ja ajatus oli myydä se ja ostaa tai rakentaa talo Suomessa. Meillä oli paljon suunnitelmia, mutta nyt kaikki on romuna, Bohinska sanoo kyynelsilmin.
Vieressä Johanna Levälehto vakuuttaa, että kyseistä tavoitetta pidetään edelleen yllä.
– Uskon, että kaikella on jokin tarkoitus. Silläkin, että me olemme tavanneet, vaikka se onkin tapahtunut näin ikävissä merkeissä. Uskon, että tämä päättyy vielä niin, että Ninan mieskin pääsee tänne, Levälehto sanoo.
Nina Bohinskalle se merkitsisi tämänhetkisistä unelmista suurimman täyttymistä.
– Sitten koko perhe olisi koossa, Bohinska sanoo.
Nina Bohinskan haastattelu tehtiin tulkin välityksellä.
Risto Katilasta ja hänen vaimostaan Johanna Levälehdosta tuli perhe ja pelastusrengas, sanoo Nina Bohinska.Kuva: Juha Sinisalo
Kaupunki auttaa ukrainalaisia löytämään töitä
Hevossuon jäteaseman käyttöpäällikkö Tarja Sillanpää sanoo, että työnantajan näkökulmasta Nina Bohinskan työllistäminen on ollut loistava kokemus.
– Kaikki mihin Nina on tarttunut, on onnistunut hienosti. Hän omaksuu uutta ja oppii nopeasti. Kielimuuri asettaa omat haasteensa, mutta älypuhelimen kääntäjän avulla on niistäkin selvitty.
Maahanmuuttokoordinaattori Mia-Maria Mattila kertoo, että Rauman kaupungilla onkin tunnistettu ukrainalaisten halukkuus ja motivaatio työllistyä paikallisiin yrityksiin, ja heitä autetaan työn löytämisessä.
– Kartoitamme heidän ammatillista osaamistaan ja kielitaitoaan osaamiskartoituksilla, ja samalla yritämme löytää heille sopivia työpaikkoja. Vastaavasti haluamme kannustaa ja rohkaista yrityksiä avaamaan ovensa heille. Teemme tiivistä yhteistyötä kaupunkikehitystiimin projektikoordinaattori Piia Laistin kanssa, Mattila sanoo.
Pakolaisten työllistämisestä kiinnostuneet yritykset voivat olla suoraan yhteydessä Mattilaan, hän vinkkaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.