Merenkulun kansainväliset haverisäännöt uudistettiin – mukana raumalaisväriä

Merenkulun kansainväliset yhteishaverisäännöt uudistettiin. Mukana sääntöjä laatimassa oli myös, ensimmäisenä suomalaisena, Raumalla merenkulun koulutuksessa opettava Peter Sandell.

Säännöt käsittelevät muun muassa sitä, kuinka kulut jaetaan, jos laiva uppoaa tai ajaa karille.

Yhteensä sääntökohtia on kolmekymmentä ja sääntöjen soveltamistilanteet ovat hyvin moninaisia.Yhteisen haverin sääntöjä (York-Antwerp rules) on tehty vuodesta 1864 kansainvälisenä yhteistyönä.

Sääntöjen uudistaminen ei ole helppoa. Edellisen kerran sääntöjä yritettiin uudistaa 2004. Tällöin se kuitenkin epäonnistui.

Nyt säännöt valmistuivat toukokuussa kolmen ja puolen vuoden työn tuloksena. Heti sen jälkeen maailman suurin merikuljetusjärjestö BIMCO päätti, että uudet säännöt sisällytetään muun muassa kaikkiin sen ylläpitämiin merenkulun rahtaussopimuksiin.