Merikylpylässä on heitetty löylyä jo 51 vuotta

SAK:n Rauman ammatillinen paikallisjärjestö järjesti sunnuntaina perhetapahtuman 51-vuotiaan Merskan saunalla. Aurinkoinen sää keräsi paikalle paljon lapsiperheitä, joille oli järjestetty muun muassa paloautoesittelyä, kasvomaalausta ja luontopolkua. Sekä luonnollisesti myös saunomista ja uimista.

– Pohdimme talven ja kevään aikana, että minkälaista tapahtumaa tulisi järjestää, kun sauna täyttää 51 vuotta. Päädyimme perhetapahtumaan, koska myös perheen pienimmät haluavat aina päästä tänne saunomaan, kertoo Saunatoimikunnan puheenjohtaja, RAP:n hallituksen kunniajäsen Sinikka Kettunen.

Merskan saunat kuuluvat sekä SAK:n Rauman ammatillisen paikallisjärjestön että Rauman Työväen Urheilijoiden omistukseen.

– Olen erittäin tyytyväinen, että Fåfängan alue on nykyään noin hienossa kunnossa, sanoo Kettunen.

Mahdollista kehittämistä on harkittu myös sauna-alueelle.

– Vuokrasuhteemme jatkuu vuoteen 2027, mutta suunnitelmia ei kuitenkaan vielä ole, koska kaupungin kanssa tässä tehdään yhteistyötä. Mutta kyllä tässä ajatuksena olisi aluetta jollakin tavalla kehittää, mikäli kumppani löytyy, Kettunen vinkkaa.

Mahdollinen saunoista luopuminen on saanut ihmiset hermostumaan.

– Ihmiset, jotka käyttävät saunoja, ovat toivoneet, että saunoista ei kuitenkaan luovuttaisi, sillä heidän mukaansa tämä on ainoa paikka, jossa pääsee uimaan puhtaaseen veteen, Kettunen kertoo.