Merimiesten ja käsityöläisten kotimuseo Kirstistä neliosainen videosarja

Kirstin talosta on nyt valmiina neliosainen videosarja, joka löytyy Rauman kaupungin YouTube-kanavalta. Kuva: klippi videosta

Rauman museo on julkaissut neliosaisen videosarjan merimiesten ja käsityöläisten kotimuseo Kirstistä.

Sarjan jaksoissa kerrotaan Kirstin talon ja tontin historiasta, piha-alueista ja kasveista sekä museon sisätiloista.

Videot ovat lyhyitä 3-4 minuutin mittaisia tietopaketteja ja ne on tekstitetty suomeksi. Videot ovat katsottavissa omalla soittolistallaan Rauman kaupungin Youtube-kanavalla.

– Olemme halunneet lisätä vain kesällä avoinna olevan Kirstin talon saavutettavuutta ja kertoa sen historiasta myös sellaisille yleisöille, jotka eivät välttämättä pääse tutustumaan museokohteeseen paikan päälle. Talon historia on mielenkiintoinen ja vähän poikkeuksellinenkin, ja videot toivon mukaan antavat ihmisille lisätietoa talon vaiheista. Toivottavasti videot herättävät katselijoissa mielenkiinnon tulla tutustumaan kohteeseen myös paikan päälle, museoamanuenssi Noora Jokinen kertoo.

Rauman museo on jo aikaisemmin julkaissut laivanvarustajan kotimuseo Marelasta tehdyn opastusvideon ja työn alla on myös Vanhasta Raatihuoneesta kertova videosarja.

Kirstiin on mahdollista tutustua fyysisesti vielä elokuun ajan.

Museokohde on avoinna kuun loppuun saakka tiistaista sunnuntaihin klo 10–17.