Meripelastusseuran vapaaehtoiset pelastivat 33 ihmistä viime vuonna

Meripelastusseuran vapaaehtoiset auttoivat vesillämme viime vuonna yhteensä 3591 ihmistä. Todennäköiseltä menehtymiseltä heistä pelastettiin 33.

Yhteensä vapaaehtoismiehistöt suorittivat 1613 eriasteista pelastus- ja avunantotehtävää. Tehtävämäärä kasvoi edellisestä vuodesta noin 10 prosenttia.

Meripelastusseuran vilkkain toiminta-alue oli jälleen Päijänteen ja Kokemäenjoen vesistö, missä suoritettiin viime vuonna lähes kolmannes koko maan tehtävistä eli 422 kappaletta.

Kiireelliseen pelastustehtävään lähdettiin 117 kertaa. Etsintöjä sekä sairaankuljetus- ja ensivastetehtäviä suoritettiin yhteensä 162.

Loput olivat vaativuudeltaan eriasteisista avunanto- ja vahingontorjuntatehtäviä. Avun tarpeessa vesillä on useimmiten alle 15-metrinen moottorivoimalla kulkeva huvivene.

Syynä avunpyyntöön on yleensä tekninen vika tai aluksen huollon laiminlyönti.

Meripelastusseuran yksiköt hoitavat noin neljänneksen kaikista rannikkomme meripelastustehtävistä, ja sisävesillä osuus on vielä suurempi.