Merirauman ketut loukutetaan kapihoitoa varten: kuumenneiden tunteiden vuoksi apuun on tarvittu poliisiakin

Kapi tuottaa ketuille suurta kärsimystä. Tauti hoidetaan kettuja tappamatta: eläimet pyydystetään lääkintää varten ja päästetään sitten takaisin luontoon. Eläinsuojeluvalvoja painottaa, että ruokinnasta kesyyntyneet ketut lisäävät riskiä lemmikkien kapitartuntaan.

Kapista kärsivät kaupunkiketut pyydystetään hoitoa varten Meriraumassa.

Alueella elää pieni, joskin asuinalueelle kookas kettupopulaatio. Sen yksilöissä on havaittu viime aikoina selviä kapin oireita.

– Loukutus aloitettiin perjantain ja sitä jatketaan, kunnes saadaan koko populaatio lääkittyä, kertoo Suomen eläinsuojelun (SEY) eläinsuojeluneuvoja ja Rauman Seudun Eläinsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja Petri Grönroos.

Kettuja elää Meriraumassa tällä hetkellä eri havaintojen mukaan 5-10 yksilöä. Grönroosin mukaan realistinen arvio on kuusi kettua.

Kertalääkitys riittää

Kapi on syyhypunkin aiheuttama tauti, joka tuottaa ketuille erittäin paljon kärsimystä.

Yhdistyksellä on alueen tontinomistajilta luvat kettujen pyydystämiseen. Grönroos ottaa eläimet hoitoon lääkinnän ajaksi.

– Aiemmin kettuja piti lääkitä jopa puolitoista kuukautta, mutta nykyisillä lääkkeillä tarvitaan vain yksi annos. Se siis riittää, että ketun saa hoidossa kerran syömään, hän kertoo.

Moderneilla lääkeillä ketut saavat myös pitkäaikaisen suojan kapia vastaan. Lääkityt ketut merkitään siihen tarkoitetulla ja vähitellen poistuvalla värillä.

Ruokinnasta lieveilmiöitä

Kaupunkiketut eivät ole uusi ilmiö sen enempää Raumalla kuin muuallakaan. Meriraumassa kettuja on kuitenkin ruokittu aktiivisesti, mikä on saanut ne kesyyntymään.

– Ei se ihan luonnollista ole, että kun juttelen jonkun kanssa pihalla, niin kettu tulee metrin päähän, Grönroos kertoo.

Ketut ovat hänen mukaansa oppineet ruokkijoiden aikataulunkin kymmenen minuutin tarkkuudella. Samoin ovat tehneet linnut.

– Lokkeja, harakoita ja variksia ilmestyy sankkana parvina ruokinta-aikaan.

Ruokinta saa ketut liikuskelemaan lähellä ihmistä ja samalla koiria. Kapi voi tarttua ketuista myös koiriin ja muihin lemmikkieläimiin sekä aiheuttaa kutinaa ihmisenkin iholla.

Avuksi tarvittiin poliisiakin

Loukutus- ja lääkintähanketta on paitsi ymmärretty, myös kritisoitu voimakkaasti sekä paikan päällä Merirauman suunnalla että sosiaalisessa mediassa. Monien mielestä olisi parempi lopettaa ketut saman tien.

Grönroos on eri mieltä, sillä tehokkailla lääkkeillä säästetään luonnoneläimet kärsimykseltä niitä tappamatta.

– Ja tätä tehdään vapaaehtoistyönä, hän korostaa "turhasta rahanmenosta" huolestuneille.

– Kapitartunta lemmikissä voi tulla paljon kalliimmaksi. Yhdistys tekee palveluksen kaikille.

Toisaalta asiaan puuttuminen on kuumentanut tunteita myös toisesta syystä. Osa paikallisista ihmisistä ei Grönroosin mukaan ymmärrä, että ketuissa on vakavan sairauden merkkejä.

– Tästä on viikonloppuna väännetty kättä. Minulle on huudettu ja haukuttu tappajaksi.  Lauantaina tilanne kärjistyi niin, että jouduin soittamaan poliisit paikalle.

"Ilmiö alkaa yleistyä"

Grönroos ihmettelee luonnonymmärryksen katoamista ja sitä, ettei riskejä oteta huomioon. Hänen havaintojensa mukaan kaupunkettujen ruokinta ei rajoitu Raumalle.

Esimerkiksi Britanniassa ilmiö on jo vanha. Ääritapauksissa kettuja on kesytetty niin, että ne päästetään päiväunille olohuoneen sohvalle.

– Valitettavasti näyttää siltä, että tämä ilmiö alkaa yleistyä Suomessakin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut