Merivesi hiukan keskimääräistä lämpimämpää

Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelu on aloittanut talvikauden julkaisemalla ensimmäiset pintalämpötilakartat.

Tällä hetkellä Suomea ympäröivien merialueiden pintalämpötila vaihtelee Perämeren pohjoisosan rannikkovesien noin kahdesta asteesta varsinaisen Itämeren altaan noin kymmeneen asteeseen. Verrattuna pitkäaikaisiin keskiarvoihin, meriveden pintalämpötila on Suomea ympäröivillä merialueilla noin asteen verran keskiarvojen yläpuolella.

Jääpalvelun toiminta alkaa loka-marraskuun vaihteessa veneilykauden loppuessa. Marraskuun alusta lähtien meriveden pintalämpötilakarttoja julkaistaan maanantaisin ja torstaisin.

Kun Suomen merialueilla on jäätä merenkulkua haittaavassa määrin, aloitetaan päivittäinen jääkarttojen julkaisu.

Jääpalvelun päätehtävänä on kertoa talvella päivittäinen jäätilanne sekä se, miten se on muuttunut edellispäivästä. Viimeiset jäätiedotukset annetaan yleensä toukokuun loppupuolella.

– Tässä vaiheessa syksyä on hyvin vaikeata ennustaa meriveden lämpötilojen perusteella, millainen jäätalvi on edessä. Ilmatieteen laitoksella on tosin aloitettu kokeilu, jossa pyritään ennustamaan tulevan talven jääoloja jo syystalvella. Lokakuun alussa tehdyn ennusteen mukaan talvesta näyttäisi tulevan leudon keskinkertainen, jääasiantuntija Jouni Vainio sanoo.