
Yksi kesän polttavista paikallispuheenaiheista on ollut Rauman Kanalin silminnähden heikko kunto.
Kasvit ovat vallanneet alaa päivä päivältä pahemmin, eikä niittotöihin ole päästy meriveden mataluuden vuoksi. Myös Länsi-Suomessa on ollut aiheesta useita juttuja.
Tästä syystä Kanalin ruoppaus ei ole pikkujuttu: teknisesti hankalaa ja ympäristösyistä kallista
Tällä viikolla tilanteeseen saadaan vihdoin helpotusta, sillä merivesi on noussut sen verran, että Kanalia päästään niittämään sen alemman padon kohdalta merelle päin.
Muilta osin vesi on yhä liian matalalla niittokoneelle. Ilmatieteen laitoksen mittausasema näyttää veden korkeudelle Raumalla lukemaa +2.
Rauman kaupungilta kerrotaan, että niittämisen tarkoitus on siistiä rehevöityneen Kanalin yleisilmettä. Työn myötä syntynyt kasvijäte kerätään pois käsivoimin.
Rehevöitymistä aiheuttavat muun maussa runsaat maamassat, veden mukanaan tuoma hienoaines sekä maannousema. Kaupungilla on mittavat suunnitelmat Kanalin kunnostuksesta, joka on tarkoitus aloittaa ensi keväänä.