Mervi Kariniemi on tuottelias runoilija: ensimmäinen kokoelma, Puhuva hevonen, ilmestyi vuonna 2014, ja sen jälkeen niitä on putkahdellut ulos joka vuosi, parhaimpana kaksi. Viime vuosi tosin oli välivuosi, mutta tänä vuonna uutta on jälleen tulossa.
Kariniemelle erityinen inspiraation lähde on italialainen Assisin kaupunki Umbrian alueella ja siellä sijaitseva residenssi, jossa hän vieraili ensimmäisen kerran kuusi vuotta sitten. Viimeinen käynti on viime syksyltä.
Assisissa kävijä on keskellä historiallisia nähtävyyksiä. Pyhän Fransiskuksen basilika ja muut fransiskaanikohteet ovat Unescon maailmanperintökohteita.
– Kaupungissa on paljon historiallisia kerrostumia, ja lähellä on paikka, josta miljoonat ihmiset lähtevät vuosittain pyhiinvaellusmatkalle.
Italiassa italiaksi
Assisi onkin lähtökohta Kariniemen seuraavan kokoelman, Runoilijan päiväkirjan, teksteille. Ne saivat alkunsa historiallisessa miljöössä viime elokuussa.
Hänen runojaan on myös kuultu Assisissa.
Kariniemi esiintyi viime syksynä taiteilijaresidenssiä vuokraavan Marina Merlinin La Locca -taidegalleriassa. Hän käänsi tilaisuutta varten runonsa englanniksi ja italiaksi. Nyt hän haaveilee, että myös seuraavan kokoelman runot saataisiin julkaistua myös italiaksi.
– Käänsin itse neljä runoa, mikä oli aika iso homma. Koko kokoelman kääntämiseen tarvitsen asiantuntija-apua.
Piilotettuja helmiä
Kariniemen runojen kieli on filosofista ja monitasoista. Tarinoiden näkijässä (2016) liikutaan unen ja todellisuuden rajalla. Kariniemi kirjoittaa, että ”Tarinoiden näkijän uni on välitila”.
– Tykkään kirjoittaa tekstejä, jotka eivät ole aikaan sidottuja ja jotka menevät syvälle ihmisen sisimpään. Piilotan runoihin asioita löydettäviksi. Arja-siskoni sanoo, että niistä löytyy uudelleen luettuna uusia asioita ja yhteyksiä.
Teksteissä myös luonto on lähellä. Vuonna 2018 ilmestyneessä Umpeenkasvaneessa Kariniemi kirjoittaa ”mustarastaan siivellä sulavasta lumihiutaleesta, tuulesta mäntyjen latvoissa ja jäkälän karheudesta.
– Runoilija Risto Ahti piti tämän kokoelman runoista kovasti. Olen käynyt usein hänen kursseillaan.
Kariniemelle runot vain tulevat jostain, selittämättä.
– Kun ne pompahtavat mieleen, ne on saatava paperille.Suomen juhlavuonna 2017 ilmestyneen Suomi 100 runokirjaa -sarjaan kuuluva Kaipaus kuin magneetti -kokoelman tekstit saivat alkunsa Armeniasta.
Monta esilukijaa
Luovaan kirjoittamiseen Kariniemi on perehtynyt alan kursseilla ja hakenut runoihin oppia muun muassa turkulaisen runoilija, runokustantantaja ja kirjoittajakouluttaja Tommi Parkon kursseilta. Parkko on säilynyt sparraajana usean vuoden ajan. Seuraava tapaaminen on huhtikuussa. Silloin käydään läpi uuden runokokoelman tekstejä.
– Tekstejä pitää luetuttaa monilla. Parkko on kriitikko, jolta saan ohjeita ja näkemyksiä siitä, pitäisikö jotain korjata. Materiaali tulevaan kokoelmaan on valmiina, mutta tarvitaan vielä hienosäätöä, Kariniemi sanoo.Monet kokoelmista ovat omakustanteita. Kariniemi on halunnut runot kansien väliin, sillä niin ne säilyvät.
Tekstejä on huomattavasti enemmän, mitä tähän mennessä ilmestyneisiin kokoelmiin on mahtunut.
– Kirjaa tehdessä pitää olla tietynlainen punainen lanka, ja on tarkasti mietittävä, mitkä tekstit sopivat kokonaisuuteen. Runoja minulla on laidasta laitaan, värssyistä moderneihin teksteihin. Olen kokeillut monenlaisia tyylejä.
Tykkään kirjoittaa tekstejä, jotka eivät ole aikaan sidottuja ja jotka menevät syvälle ihmisen sisimpään.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.