Messussa kävijöiden määrä onpysytellyt tasaisena Raumalla

Rauman Pyhän Ristin kirkossa sunnuntaisin järjestettävään ehtoollisjumalanpalvelukseen eli messuun osallistuu keskimäärin noin 100–150 ihmistä. Messussa kävijöiden määrä on pysytellyt tasaisena jo useamman vuoden ajan.

– Mielestäni sunnuntaimessujen kävijämäärä on hyvä, toki seurakunnassa pitkään työskennelleet muistavat aikoja, jolloin jumalanpalveluksissa kävi sunnuntaisin 200–300 ihmistä, johtava kappalainen Ville Niittynen kertoo.

Rauman seurakunta on yksi niistä harvoista seurakunnista, jonka joka sunnuntaisen messun voi kuunnella paikallisradiosta.

– Se tietysti vaikuttaa sunnuntaimessussa kävijöiden määrään, sillä kuuntelijatutkimusten mukaan lähetystä kuuntelee joka sunnuntai arviolta 5 000 ihmistä, Niittynen toteaa.

Lue lisää sunnuntain Länsi-Suomesta