Metsäpalojen lentotähystyksessä on Rauman seudulla kaksi reittiä - koko maassa lennettiin viikossa jo sata kertaa

Rauman seudulla metsäpalotähystyksiä tekee valtionhallinnolle muun muassa Kauttuan ilmailukerho. KUVA: arkisto

Hyvin kuiva maasto on käynnistänyt metsäpalojen lentotähystykset ripeästi. Viimeisen viikon aikana Suomessa on tehty yli sata valvontalentoa, joilla on tähystetty erilaisia maastopaloja.

Näillä  on havaittu toistakymmentä paloa, ja tähystäjät ovat lisäksi opastaneet paikalle hälytettyjä pelastusviranomaisia kohteisiin.  

Valtakunnallisessa lentotähystyksessä on 22 reittiä, Rauman seudulle ulottuvat sekä Turun hätäkeskusalueen lentoreitti 1 ja Porin hätäkeskusalueen reitti 2. Näillä kahdella reitillä on ensimmäisen havantoviikon aikana havaittu kolme maastopaloa kummallakin. Kakkosreitillä on opastettu myös pelastusviranomaisia.

Ykkösreitin luoteisin kääntöpiste on U:gisssa, ja reitti seuraa kutakuinkin Turun ja Porin hätäkeskusalueiden rajaa. . Kakkosreitin lounaisin piste on puolestaan Ihoden-Kodisjoen suunnalla Rauman eteläosassa.

Säät ratkaisevat, koska lennetään

Lennot alkoivat tänä vuonna noin kuukauden verran tavanomaista myöhemmin. Se johtuu kevään säistä. 

Lennoille lähtö riippuu Ilmatieteen laitoksen määrittelemästä metsäpaloindeksistä. Rajana on reitistä riippuen 4,1 tai 4,3. Rauman seudulle ulottuvilla reiteillä raja on 4,3.

- Indeksin noustessa yli 5,4 reitti lennetään kaksi kertaa päivästä, kertoo pelastusylitarkastaja Mika Kurvinen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.

Virasto vastaa metsäpalojen lentotähystyksen järjestämisestä koko maassa. Palveluntuottajana on yleensä paikallinen ilmailukerho tai alan yritys.

Metsäpalojen lentotähystysreitit. KUVA: Pohjois-Suomen aluehallintovirasto