Metso luopui autotehtaan omistuksesta

Uudenkaupungin autotehtaan omistusrakenne muuttui, kun Metso luopui osuudestaan. Sen ostivat Suomen Teollisuussijoitus ja Pontos. Ne omistavat nyt yhdessä yrityksen johdon kanssa koko yrityksen.

- Metso on selkeästi linjannut strategiansa ja sen osana Metso on luopunut Valmet Automotiven omistuksesta suunnitelmien mukaisesti, toteaa hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen.

Omistuspohjan muutoksella ei hänen mukaansa ole vaikutusta yrityksen toimintaan.

Teollisuussijoitus ja Pontos mahdollistivat vuonna 2010 omistajiksi tulleessaan avoautojen kattoliiketoiminnan oston Keski-Euroopasta, joka on merkittävällä tavalla lisännyt yhtiön kanssakäymistä ja liiketoimintaa kaikkien merkittävien saksalaisten autonvalmistajien kanssa.

- Omistusrakenteen selkiinnyttyä Metson vetäytymisen vuoksi tulemme myös pidemmällä aikavälillä tutkimaan vaihtoehtoja uuden, Valmet Automotiven kanssa vahvan teollisen logiikan omaavan, yhtiön mukaantulosta yrityksen omistajaksi, jatkaa Sairanen.