Mies pelastettiin jäistä Uudenkaupungin Lokalahdella

Mies vajosi jäihin tiistaina aamupäivällä noin kello 10:30 Uudenkaupungin Lokalahdella, Kaidanmaan saaren itäpuolella.

Tilanteen rannalta havainnut pariskunta teki välittömästi hätäilmoituksen hätäkeskukseen, jonka kautta hälytys siirtyi meripelastuskeskuksen johdettavaksi. Meripelastuskeskus hälytti tehtävään Susiluodon merivartioaseman partion sekä Turusta päivystävän meripelastushelikopterin. Pelastuslaitokselta hälytettiin tehtävään yksiköitä sekä Uudestakaupungista että Turusta.

Hälytyksen tehneestä pariskunnasta toinen henkilö osoitti esimerkillistä kansalaisrohkeutta lähtemällä auttamaan jäihin vajonnutta. Hän onnistuikin saamaan miehen ylös avannosta ja saattoi tämän rantaan suojaan.

Tapahtumapaikalle ensimmäisenä ehtivät pelastuslaitoksen Uudenkaupungin yksikkö ja meripelastushelikopteri. Pelastuslaitos laski traileriveneen veteen ja pääsi ohuen jään läpi saareen, josta potilas kuljetettiin takaisin mantereen puolella odottaneeseen ambulanssiin.

Jäistä pelastettu mies siirtyi jatkohoidettavaksi pahoin kylmettyneenä.

Lyhyt kylmä jakso on alkanut kerryttää jäätä saaristoalueelleen sisälahtiin. Merivartiosto kuitenkin muistuttaa, että jäät ovat vaarallisen ohuita ja liikkuminen jääalueella ei ole vielä turvallista.