Miika Ranne valittiin Pori Jazzin toimitusjohtajaksi

Ranne haluaa vaalia festivaalin sivistystehtävää ja kehittää Pori Jazzia henkilöstöä, yhteistyökumppaneita ja yleisöä kuunnellen.

| Päivitetty

Suunnittelupäällikkö Miika Ranne (41) on valittu Pori Jazzin toimitusjohtajaksi.

Työt Ranne aloittaa 1. lokakuuta. Hänellä on media-alalta 15 vuoden kokemus laajojen kokonaisuuksien hallinnasta. Uuteen tehtävään Ranne siirtyy Ylen Luovien sisältöjen suunnittelupäällikön paikalta. Tätä ennen Ranne työskenteli Yle Asian vastaavana tuottajana vastuullaan muun muassa Marja Hintikka Live ja Puoli seitsemän.

Projektijohtamisesta hän on saanut kokemusta esimerkiksi Juhannusjuna-ohjelman tuottajana.

– Valintaamme vaikutti Ranteen osaaminen suurten ohjelmatuotantojen parissa ja toisaalta hänen verkostoitumiskykynsä ja näyttönsä avoimen tiimijohtamisen kulttuurista, kertoo Pori Jazz 66 ry:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Jaakkola.

Ranteen työhistoriasta löytyy myös Nenäpäivä, kehitysyhteistyöjärjestöjen ja Yleisradion iso vuosittainen ponnistus reilumman maailman puolesta.

– Olen iloinen, että Pori Jazzia on tekemässä ammattitaitoinen porukka, josta monet ovat olleet mukana vuosikymmeniä. Aion kuunnella tarkalla korvalla henkilöstöä, yhteistyökumppaneita ja yleisöä ja tietysti myös porilaisia. Arvostan vilpittömästi vapaaehtoisten panosta Pori Jazzin hyväksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut