Miika Viitanen menee työssään nuorten kanssa kirjaimellisesti metsään – etsivä nuorisotyö tavoittaa Raumalla parisataa nuorta vuosittain: "Se ei todellakaan aina vaadi mitään ongelmien vyyhtiä"

Miika Viitanen puhuu tänään Satasoten järjestämässä vanhempien webinaarissa.

Miika Viitanen menee työssään nuorten kanssa usein aivan metsään – kirjaimellisesti. "Metsälenkit nuorten kanssa ovat mulle yksi työmenetelmä. Siellä varmaan puhutaan samoja asioita kuin puhuttaisiin jossain toimistossakin, mutta keskusteluympäristönä se on kuitenkin avoimempi. Välillä päästään tosi syvällisiinkin aiheisiin", Viitanen kuvailee.

Viitanen on yksi Rauman kaupungin kolmesta etsivän nuorisotyön tekijästä. Etsivä nuorisotyö tavoittaa Raumalla parisensataa alle 29-vuotiasta nuorta vuosittain.

Nuori itse määrittelee, mitä tarvitsee

Etsivän nuorisotyön tarkoitus on tavoittaa nuoria tai nuoria aikuisia, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet koulutuksen tai työelämän ulkopuolella tai tarvitsevat muuten tukea päästäkseen palveluiden piiriin.

– Meille tulee ilmoituksia eri paikoista, esimerkiksi Kelasta ja kouluista esimerkiksi koulun keskeytymisen vuoksi. Sitten koetamme saada nuoren kiinni ja selvittää, millainen hänen elämäntilanteensa on, Viitanen tiivistää.

Joskus nuorta ei kerta kaikkiaan tavoiteta. Se tuntuu Viitasen mukaan raskaalta, joskus turhauttavaltakin. Avun vastaanottaminen ei kuitenkaan ole pakollista.

– Ylipäätään nuorilähtöisyys on avun tarjoamisessa todella tärkeää. Nuori itse on se, joka määrittelee, mitä hän tarvitsee ja haluaa.

Monella takana koulukiusaamista

Työ on muutakin kuin metsälenkkeilyä. Välillä istutaan tietokoneen ääressä ja autetaan työhakemuksen täyttämisessä, välillä pelkkä kuunteleminenkin riittää.

– Iso osa tätä työtä on eräänlaisena tukihenkilönä toimiminen, rinnalla kulkeminen. Että on aikuisena siinä. Jos kokee tarvetta puhua, on tärkeää, että on joku joka kuuntelee, Viitanen sanoo.

Asiakassuhteet voivat kestää vuosiakin, ja niissä voidaan puhua kipeistäkin asioista.

– Aika monella nuorella on taustalla koulukiusatuksi joutumista. On ollut yksi tämän työn ikävimpiä puolia nähdä, mitä se pahimmillaan ihmiselle tekee.

Avunpyyntöjä myös vanhemmilta

Korona-ajalla on ollut omat vaikutuksensa nuoriin, Viitanen arvioi. Esimerkiksi etäopinnot eivät ole tehneet hyvää sellaisille nuorille, joiden elämä on entuudestaan ollut sosiaalisesti rajoittunutta.

Moni voi ajatella, että kaikki etsivän nuorisotyön pariin päätyvät nuoret ovat moniongelmaisia tai erityisnuoria. Ennakkoluulo on kuitenkin Viitasen mukaan väärä.

– Se ei todellakaan aina vaadi mitään ongelmien vyyhtiä. Joskus se on vain sitä, että nuori käy pyytämässä apua asunnon hakemiseen ja saa sen avun, koska se hänelle kuuluu.

Viranomaisten lisäksi yhteyttä etsivään nuorisotyöhön voivat ottaa myös nuoren omat vanhemmat. Se ei itse asiassa ole mitenkään tavatonta, Viitanen sanoo.

– Matalalla kynnyksellä kannattaa olla yhteydessä.

Vanhempien webinaarissa puhutaan tänään murrosiän haasteista

Miika Viitanen puhuu tänään maanantaina 11.10. satakuntalaisille perheille tarkoitetussa Vanhempien webinaarissa, jossa aiheena on tällä kertaa murrosiän haasteet.

Toisena puhujana on Mishel Odeh.

Kerroimme Vanhempien webinaarista jo aikaisemmin sen alkaessa.

Webinaari pidetään ilmoitettuina päivinä aina samaan kellonaikaan, 17.30–19.00.

Tulossa olevia aiheita ovat vielä lapset ja nuoret somessa (20.10.), nuoret ja päihteet (10.11.), uusperheen pelisäännöt (17.11.) sekä parisuhde pikkulasten perheessä (24.11.).

Osallistumaan pääsee Teams-yhteydellä. Linkki löytyy osoitteesta www.satasote.fi/tapahtumat.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut