Miinalautta Pyhäranta vierailee Pyhärannassa ja Raumalla – Raumalla alukseen pääsee lauantaina myös tutustumaan lähemmin

Miinalautta Pyhäranta vierailee torstaina kummikunnassaan.
Miinalautta Pyhäranta vierailee torstaina kummikunnassaan. Kuva: Esa Urhonen

Miinalautta Pyhäranta saapuu Pyhärannan Santtion rantaan torstaina 7. heinäkuuta noin klo 15. Vierailun yhteydessä aluksen henkilökunta nauttii Myrskyluodon Maija-teatteriesityksestä ja osallistuu kunnanhallituksen tarjoamaan yhteiseen iltapalaan.

Miinalautta Pyhäranta on Pyhärannan kunnan kummialus. Se on Suomen merivoimien Pansio-luokan miinalautta.

Miinalautan päällikkö kapteeniluutnantti Markus Halme on ilahtunut saadessaan pitkästä aikaa luotsata aluksen kotikuntaansa. Tällä kertaa yleisölle ei ole varattu mahdollisuutta tutustua alukseen lähemmin, mutta Pyhärannasta alus jatkaa matkaansa kohti Raumaa juhlistamaan Merivoimien vuosipäivää lauantaina 9. heinäkuuta.

Tuolloin alukseen pääsee tutustumaan myös lähemmin.

Aluksella on suuri miina- ja kuljetuskapasiteetti, ja se on varustettu koneellisilla miinojen lastaus- ja laskulaitteilla. Alus kykenee lähes samoihin tehtäviin kuin merivoimien miinalaivatkin. Pyhäranta palvelee lisäksi merikuljetuksissa sekä tukialus- ja huoltotehtävissä.

1990-luvulla valmistunut miinalautta Pyhäranta peruskorjattiin vuonna 2017 Uudenkaupungin Työvene Oy:n telakalla. Peruskorjauksessa alus uudistettiin teknisesti lähes kokonaan.