Milloin ja miksi käänsit lapsen turvaistuimen?

Kuvaamisesta hieman hämmentynyt Martta matkustaa oikeaoppisesti ja suositusten mukaan takapenkillä turvaistuimessa selkä menosuuntaan. Kuva: Esa Urhonen

Kun lapsi siirtyy turvakaukalosta turvaistuimeen, monet vanhemmat kääntävät istuimen melko nopeasti niin, että lapsi on kasvot menosuuntaan.

Näin ei kannattaisi ennen kolmea ikävuotta tehdä, mikäli lapsi ei voi pahoin tai kiukuttele sitkeästi. Jalat saavat olla hieman koukussa, yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen Liikenneturvasta summaa.

Suositus perustuu turvallisuuteen, koska suurin osa onnettomuuksista tapahtuu auton keulan puolella, jolloin myös nopeudet ovat peräkolareita suuremmat. Kun lapsi on selkä menosuuntaan, niska saa paremman tuen törmäyksessä kuin toisin päin matkustettaessa.

Esimerkiksi eurajokelaiset Mika Toivola ja Minna Keinänen-Toivola kuljettavat 3,5-vuotiasta Martta-kuopustaan yhä takapenkillä selkä menosuuntaan. Keskimmäisen lapsen kanssa täytyi kuitenkin tehdä poikkeus.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.