Milloin torilta saa glögiä? – Vanhan Rauman joulua ihastelleet kaupunkilaiset kaipasivat myyntiä torille myös sunnuntaina

Joultorin aukioloajat ovat olleet kysymysmerkki. Nyt ajat ovat täsmentyneet.

| Päivitetty

Rauman joulunavaus veti torille runsaasti väkeä seuraamaan muun muassa Karin koulun musiikkoluokan esitystä. Rauman Joultorin ilme sai yleisön joukosta kehuja. Ihmisiä oli liikkeellä Vanhassa Raumassa todella runsaasti myös sunnuntaina. Osa ihmetteli, ettei Joultori ollut tällöin auki.

Rauman joulunavausta päästiin viettämään talvisissa tunnelmissa, kun lunta saatiin maahan sopivasti juuri ennen viikonloppua.

Jouluisen sään myötä Vanhan Rauman kaduilla kulki myös sunnuntaina väkeä melkein jonoksi asti.

Osa kaipaili lämmintä juomaa ja harmitteli, ettei Joultori ollut myös sunnuntaina auki.

– Sunnuntaina ei valitettavasti pystytty olemaan auki. Lauantaina oli tarkoitus olla pidempään, mutta jouluvalojen sytyttämisen jälkeen tori tyhjeni nopeasti, Joultorin puuhamies Jere Saarela kertoo.

Tukee muita tapahtumia

Saarelan mukaan Joultorin pitämistä auki silloin, kun ei ole muuta jouluista ohjelmaa, täytyy aina puntaroida. Ihmisiä ei välttämättä juuri ole liikkeellä.

– Joultori toimii kuitenkin muiden jouluisten tapahtumien tukena, hän sanoo.

Rauman Joultoria järjestämässä ovat Saarelan lisäksi kolme ravintolaa: Olu Pryki Raum, Café Sali ja Kapakka².

Rauman seurakunnan seimikuvausseinä on myös torilla jouluun asti.

Aukioloajat selvillä

Joultorin aukioloajoissa on ollut epävarmuutta. Saarela mainitsi aikaisemmin Länsi-Suomen haastattelussa (LS 3.11.), että Joultori tulee olemaan auki tilanteen mukaan.

Nyt aukioloajat ovat tarkentuneet. Tulevana viikonloppuna Joultori on auki perjantaina ja lauantaina 2.–3.12. sekä mahdollisuuksien mukaan sunnuntaina 4.12.

Perjantaista 9.12. eteenpäin Joultori on auki päivittäin aina aattoon asti.

– Ensi perjantaina raumalaisia joululauluja tulevat esittämään Kari Vuorisalo sekä Laura Suominen. Lisää ohjelmaa Joultorille suunnitellaan ja kartoitetaan. Lauantaille yritän järjestää myös jouluisen karaoken, Saarela vinkkaa.

Ajantasalla oleva ohjelma löytyy Joultorin FB-sivulta.

Paljon eri toimijoita

Jere Saarela on tyytyväinen avajaislauantain ihmisvilinään. Kaupungin kävijämäärämittarin mukaan parhaimmillaan torilla oli porukkaa noin 3 000 henkeä.

Rauman kaupungin matkailupäällikkö Irene Villanen yhtyy Saarelan sanoihin. Varsinkin tori veti väkeä lauantaina hyvin.

Villanen on ilahtunut, kuinka eri toimijat ovat lähteneet mukaan joulukaupunkihankkeeseen. Esimerkiksi runsaasti kiitosta keränneen Tammelan tonttumaan somisteet on toteutettu useammassa paikassa.

– Ihmisiltä on tullut kiitosta näistä omatoimikohteista, joihin voi mennä koska itselle sopii.

Tammelan tonttumaahan esimerkiksi voi tutustua itsenäisesti joka päivä jouluun asti kello 9–21. Valot palavat kello 15–19.

Kuusikujaa kehuttu

Myös Vähäraastuvankadun kuusikuja on saanut hehkutusta, sosiaalista mediaa myöden.

Villanen uskoo, että juuri valot ovat tuoneet ihmisille iloa ja joulun tunnelmaa.

Energiansäästöä on myös mietitty. Kaikki valot ovat led-valoja, ja ne on ajastettu toimimaan vain pimeän aikaan.

– Olemme laskeneet ja arvioineet, että valot ovat kuitenkin oleellisia. Ledit kuluttavat kuitenkin todella vähän, Villanen sanoo.

Hyviä käytäntöjä

Villanen vastaili maanantaina kysymyksiin Porvoon vanhan kaupungin joulutunnelman keskeltä.

Villanen kävi yhdessä kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarisen kanssa tapaamassa Porvoon matkailutoimijoita ja hakemassa hyviä käytäntöjä joulukaupunkihankkeen kehittämiseen.

– Käymme eri paikoissa tutustumassa hyviin tapoihin nostaa joulua esiin, hän kertoo.

Poimintoja jouluisesta ohjelmasta Raumalla

Su 4.12. klo 16 Vanhan Rauman jouluinen kävelykierros, lähtö Vanhalta Raatihuoneelta (Kauppakatu 13), liput 10 e (alle 15-vuotiaat maksutta) ennakkoon doerz.com tai Vanhan Raatihuoneen museokaupasta.

To 1.12. Vanhan Rauman joulukalenteri-ikkunat alkavat avautua.

To 1.12. klo 9–19 Myllymäen joulu ja avoimet ovet opettajankoulutuslaitoksen Rauman kampuksella (Seminaarinkatu 1).

La 3.12., 10.12. ja 17.12. klo 10–14 Joulukoristeiden kierrätys- ja kirppistapahtuma (Vanha Opisto, Vähäkoulukatu 8).

To 8.12 klo 11-14 ja klo 18-19.30 Rauman normaalikoulun jouluinen tapahtuma Seminaarin puutarhalla

Pe 9.12. klo 16–21, la 10.12. klo 10–16, su 11.12. 10–16 Joulukaruselli kauppatorilla

Pe 9.12, klo 15–20, la 10.12. klo 11–16, su 11.12. klo 11–16 Rauman Taiteilijaseuran jouluinen Pop-up Rauman taidemuseon leivintuvassa

Pe 9.12. klo 18–21 Tonttujen Yö Rauman keskustassa

La 10.12. klo 15–17 Ikäihmisten Adventtijuhla Nuortentalolla, Hallikatu 12.

Ke 14.12. klo 16–19 Merimuseon joululahjavalvojaiset

La 17.12. klo 16 ja 19 Joulevangeeljum-musiikkinäytelmä Vanhassa Raumassa. Ensimmäinen kohtaus Vanhalla Raatihuoneelle.

Su 18.12. klo 10–17 Joulumarkkinat Vanhassa Raumassa

Su 18.12. klo 14–20 Kauneimmat joululaulut-maraton Pyhän Ristin kirkossa

La 24.12. klo 12 Rauman kaupungin perinteinen joulurauhan julistus

Kattava ohjelma joulunajan tapahtumista löytyy osoitteesta https://www.rauma.fi/joulu/jouluiset-tapahtumat/

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut