Ministeri Kiuru vetoaa Rauman päättäjiin: ”Tukipalveluiden ulkoistus tässä vaiheessa ei ole rajoituslain tahtotilan mukaista”

Tukipalveluiden ulkoistuksella Rauma ei kiristyvänkään rajoituslain 15 prosentin rajaa vielä ylittäisi. Siksi Kiuru puhuukin rajoituslain hengestä ja valtakunnan politiikan tahtotilasta.

| Päivitetty

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) vetoaa Rauman päättäjiin, jotta kaupunki luopuisi suunnitellusta sosiaali- ja terveyspalveluiden ruoka- ja siivouspalveluiden ulkoistamisesta. Asia on esillä kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina.

- Rauman olisi syytä pohtia rajoituslain tahtotilan hengessä onko laaja tukipalveluiden ulkoistus järkevää ja yhteisen edun mukaista, sanoo porilaisministeri.

Kiuru muistuttaa, että Suomessa on käyty keskustelua siitä paljonko kuntien olisi otettava yleinen etu huomioon sote-palveluja järjestäessään.

- Länsi-Lapin iso ulkoistus johti jo viime hallituskaudella siihen, että haluttiin rajoittaa kuntien mahdollisuuksia osaoptimointiin. Nykyinen hallitus päätti kesäkuussa kiristää rajoituslakia entisestään, ja muutokset hyväksytään todennäköisesti lähipäivinä eduskunnassa. Se kertoo tiukasta tahtotilasta asiassa.

Vuoden 2022 loppuun saakka voimassa oleva laki rajoittaa kuntien sote-palveluiden ulkoistuksia sote-uudistuksen valmistelun aikana. Laki vaatii ulkoistuksiin irtisanomisehdon, mikäli sopimuksen arvo ylittää 30 prosenttia kunnan vuosittaisista sote-menoista. Nyt rajaa ollaan laskemassa 15 prosenttiin.

Tukipalveluiden ulkoistuksella Rauma ei 15 prosentin rajaa vielä ylittäisi. Siksi Kiuru puhuukin rajoituslain hengestä ja valtakunnan politiikan tahtotilasta.

- On iso kysymys miten Rauma järjestää soten tukipalvelunsa. Iso kokonaisulkoistus johtaisi siihen, että jatkossa merkittävä osa maakunnan yhteisistä toiminnoista olisi sidottu jopa 15 vuodeksi Rauman omalla päätöksellä. Se ei olisi välttämättä maakunnalle tarkoituksenmukaista, vaikka saattaisi Raumalle sopiakin, sanoo Kiuru.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut