Mitä jos hätänumerosta ei vastata?

Kaikki teleoperaattorit on velvoitettu tietoyhteiskuntakaaren kautta sallimaan ja mahdollistamaan hätäpuhelun soiton, vaikka kyseessä ei olisi kyseisen operaattorin asiakas.

– Jos tuntuu, että hätäpuhelu ei mene ensimmäisellä yrittämällä läpi, soita uudestaan, neuvoo erityisasiantuntija Heidi Kivekäs Viestintävirastosta.

Näin kannattaa tehdä, jos oman operaattorin verkossa on jotain vikaa. Matkapuhelimet yrittävät tällöin automaattisesti yhdistää hätäpuhelun toisen operaattorin verkon kautta.

Mikäli hätäkeskuksessa sen sijaan on ruuhkaa, älä katkaise puhelua, koska uudelleen soittaja joutuu jonon viimeiseksi. Nauhoitekin sanoo, että älä katkaise puhelua.

Asiakkailleen teleyrityksen pitää tiedottaa viestintäverkkonsa häiriötilanteista, kun ne kestävät yhtäjaksoisesti vähintään reilun tunnin sekä vaikuttavat ainakin 250 käyttäjään.

Yleisimmin vika on Kivekkään mukaan tukiasemassa, mikä siis saattaa estää soittamisen myös hätänumeroon, jos lähialueella ei ole toisen operaattorin tukiasemaa.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.