Miten käy hallitusneuvotteluiden? RKP:n eduskuntaryhmä pohtii yhä, hyväksyykö se maahanmuutosta ja ilmastosta tehdyt kirjaukset

Helsinkiläiskansanedustaja Eva Biaudet kritisoi sitä, että keskustelulle maahanmuuttoasioista oli hallitusneuvotteluissa varattu niin vähän aikaa.

RKP:n puoluetoimistolla odotettiin puoliltapäivin edelleen, hyväksyykö puolueen eduskuntaryhmä hallitusneuvotteluiden maahanmuutto- ja ilmastopaperit. Puoluetoimistolta poistunut RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds sanoi, ettei valmista vielä ole.

Torvalds kertoi lähtevänsä nyt saaristoon. Puoluetoimiston viestintätyöntekijä Anders Wikström ei osannut puoluetoimistolta poistuessaan arvioida, kuinka kauan kokous vielä kestää.

Kokous oli Torvaldsin lähtiessä kestänyt noin kaksi tuntia. Wikström palasi pian takaisin puoluetoimistolle mukanaan kassillinen ruokaa. Kokous ei siis välttämättä ole ihan pian päättymässä.

Käsiteltävänä olevien maahanmuutto- ja ilmastopaperien sisällöstä ei ole juuri tihkunut tietoa julki. Svenska Yle tiesi kuitenkin lauantaiaamuna kertoa, että maahanmuuttokirjaukset muistuttavat Ruotsin hallituksen tueksi solmittua Tidö-sopimusta.

Siihen sisältyy Tanskan esikuvan mukaisia tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan. Tidö-sopimus solmittiin Ruotsin porvarihallituksen ja hallitusta sen ulkopuolelta tukevien ruotsidemokraattien välillä, ja siihen kirjattiin useita kiristyksiä niin maahanmuutto- kuin kriminaali-, energia-, koulutus- kuin talouspolitiikkaan.

Tidö-sopimuksen maahanmuuttopykälien mukaan Ruotsissa on määrä luopua pysyvistä oleskeluluvista ja selvittää, missä tilanteissa oleskelulupia voidaan perua. Paluumuuttoa lähtömaahan aiotaan edistää ja edellytyksiä Ruotsin kansalaisuuden saamiseksi tiukentaa vaatimuksia.

"Eksistentiaalisia kysymyksiä"

Kokouspaikalle aamulla saapunut kansanedustaja Eva Biaudet kommentoi medialle lyhyesti neuvottelujen tilannetta ennen RKP:n ryhmän tapaamista.

– Meille ei ehkä ole jätetty hirveästi neuvoteltavaa. Tästä maahanmuutto-osiosta ei ole keskusteltu kuin pari päivää. Kokoomus on valinnut, että siitä keskustellaan tosi myöhään ja näyttää siltä, että heillä on joku paperi, jonka he toivovat hyväksyttäväksi. Me olemme tottuneita siihen, että asioista neuvotellaan, hän sanoi.

Biaudet ei vastannut suoraan toimittajan kysymykseen siitä, hiertääkö maahanmuuttoon liittyvissä asioissa nimenomaan humanitäärinen maahanmuutto työperäisen maahanmuuton sijaan.

Biaudet'n mukaan on kyse myös siitä, miten jo Suomeen tulleisiin ihmisiin suhtaudutaan. Hän sanoi asiaan liittyvän "eksistentiaalisia kysymyksiä".

Purran mukaan pallo on RKP:lla

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toivoi aamulla puoluevaltuustolle pitämässään puheessa RKP:n hyväksyvän kirjaukset ilmastosta ja maahanmuutosta.

Purran mukaan nyt saavutettu ratkaisu on kompromissi, josta perussuomalaisten on mahdoton joustaa enää enempää. Hän sanoi, että hallitusneuvotteluissa ei voida edetä, ellei maahanmuutto- ja ilmastokysymyksissä päästä sopuun.

Maahanmuutto ja ilmastoasiat ovat hallitusneuvotteluiden vaikeimmat kysymykset, ja tällä viikolla on keskitytty niiden ratkomiseen.

Orpo kertoo toivovansa, että kaikki voivat hyväksyä perjantaina löytyneet linjaukset.

Hallitusneuvotteluita ovat käyneet RKP, perussuomalaiset, kokoomus ja kristillisdemokraatit.

Viivi Salminen, Ville Väänänen, Simu Perälä, Nina Törnudd, STT

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut