MM-sankari Kevin Lankisen lukupiiri aukeaa nyt kaikille

Kevin Lankinen, yksi kevään maailmanmestarijoukkueen sankareista, kertoi kisojen aikaan lukuharrastuksestaan. Kun Lankinen kertoi lukevansa parhaillaan Hanya Yanagiharan yli 900-sivuista Pieni elämä -teosta, se uhkasi loppua kustantajalta, kun kaikki halusivat käsiinsä saman kirjan kuin Lankisella.

Sosiaalisessa mediassa syntyi käsite #lankisenlukupiiri, ja nyt se avataan kaikille.

#lankisenlukupiiri on verkossa toimiva yhteisö, johon pääsee mukaan liittymällä Facebook-ryhmään. Syksyn aikana Kevin valitsee lukupiiriin itseään kiinnostavia kirjoja, joista voi keskustella ryhmässä. Niiden lisäksi jäsenet voivat jakaa sivustolla omia kirjavinkkejä ja lukukokemuksia. Facebook-ryhmä tulee julkiseksi tiistaina 13. elokuuta.

– Kohina lukupiiristä alkoi haastattelusta MM-kisojen aikaan. Se yllätti, koska kirjojen lukeminen on pitkään ollut minulle tärkeä ajanviete. Mietin silloin, että kokemustemme ja näkemystemme jakaminen laajemmankin piirin kanssa saattaisi olla aika hauskaa, Lankinen sanoo.

– Tiedän kokemuksesta, miten koukuttavaa lukeminen on ja haluan lukupiiriini mukaan jokaisen luku- ja kirjoitustaitoisen. Samalla haluan omalla esimerkilläni vaikuttaa erityisesti nuorten lukuintoon ja kannustaa muitakin ihmisiä kirjojen pariin, hän jatkaa.

Lukupiiri toteutetaan yhteistyössä Werner Söderström Osakeyhtiön kanssa. Lukupiirin kautta tilattujen kirjojen tuotolla tuetaan Suomen Icehearts ry:n toimintaa.

Lisää aiheesta

Video: MM-kulta maistuu! Näin kylvetään Raumalla ja Helsingissä

Video: Suomi on maailmanmestari - MM-kulta sai juhlat pystyyn Raumallakin!

Lukon liigapelaajat erilaisessa roolissa: innostavat poikia lukemaan

Lapset pääsevät lukemaan lemmikille yhä useammassa kirjastossa