Mökkikausi uhkaa sotkea koronarokotuksia - "Toiset eivät viitsi lähteä mökiltä hakemaan"

Rauman rokotuksista vastaava ylihoitaja: Jos tiedät olevasi 12 viikon päästä muualla, älä varaa ensimmäistä rokoteaikaa nyt. Rokotteita saattaa mennä jopa haaskuun.

| Päivitetty

Ensimmäistä koronarokotusaikaa varaavan tulee huomioida, että aika toiselle annokselle annetaan Raumalla täsmälleen 12 viikon päähän ensimmäisestä. KUVA: arkisto/Juha Sinisalo

Lähestyvä mökki- ja lomareissukausi uhkaa hankaloittaa koronarokotuskampanjaa.

Ensimmäisen ja toisen annoksen välillä pitäisi kulua aikaa 12 viikkoa, mikä monien kohdalla tarkoittaa hankkiutumista rokotukseen keskellä kesää. Joillekin ajatus tuntuu mahdottomalta, jos se sotkee esimerkiksi lomasuunnitelmia.

– Osa ymmärtää tämän, osa ei, sanoo ylihoitaja Marja Lehtimäki Rauman terveyspalveluista.

”Toiset eivät viitsi lähteä mökiltä hakemaan”

Näinä päivinä ensimmäisen rokotuksen saaville aika toiselle annokselle osuu elokuun alkuun. Pari viikkoa sitten piikillä käyneet ovat saaneet ajan heinäkuulle, ja huhtikuun alussa rokotetut juhannuksen tienoille.

Jos samaan kohtaan osuu mökkiloma toisella paikkakunnalla, sukujuhlat tai odotettu kesätapahtuma, ei ristiriitaa välttämättä niellä mukisematta.

– Toiset ovat sitä mieltä, että tulevat ottamaan kakkosannoksen johonkin muuhun aikaan, kun eivät viitsi lähteä sitä mökiltä hakemaan, Lehtimäki kertoo.

Kaikkea on mahdoton tietää etukäteen. Lehtimäki kuitenkin painottaa, että jokaisen tulisi ensimmäistä rokoteaikaa varatessaan pohtia, mitä vajaan kolmen kuukauden kuluttua mahdollisesti tapahtuu ja missä itse tuolloin on.

– Pitää ennakoida: jos tiedän olevani 12 viikon viikon päästä mökillä, en varaa aikaa ensimmäiselle annokselle nyt.

Aikojen siirtely tuo vaikeuksia

Rokotevalmisteissa on tiettävästi jonkin verran pelivaraa siirtää toista annosta vähän pidemmällekin. Raumalla kakkosaika annetaan kuitenkin täsmälleen 12 viikon päähän, kuten nykyinen ohjeistus sanoo.

– Siitä pyritään myös pitämään kiinni, ylihoitaja sanoo.

Jo varatun ajan siirtämiseen suhtaudutaan nihkeästi, ellei syy ole hyvin painava. Tiukka linja johtuu siitä, että rokotuskampanjassa on haasteita ilman aikataulusotkujakin.

– Meille tulee suunnattomia vaikeuksia, jos aikoja aletaan kauheasti siirtelemään.

Lehtimäki muistuttaa, että käytössä olevat valmisteet ovat moniannosrokotteita. Yhdessä valmistepullossa on tyypillisesti 11 annosta, ja avatun pullon säilyvyysaika on lyhyt. Siksi rokotevalmisteita voi jäädä peruutettujen aikojen vuoksi käyttämättä.

Dominoefektin vuoksi voisi käydä myös niin, että loppukesälle ja alkusyksylle tulisi kakkosannosten antamisessa jopa suma.

Seuraavina vuorossa viisikymppiset

Kokonaisuutena koronarokotukset ovat edenneet Lehtimäen mukaan Raumalla hyvin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan keskiviikkoon mennessä ensimmäisen rokoteannoksen oli saanut noin 37 prosenttia ja toisenkin annoksen reilut kolme prosenttia raumalaisista.

Ensi viikolla aloitetaan 50-vuotiaiden rokottaminen, ja ajat tulevat varattaviksi perjantaina ja lauantaina.

Perjantaina kello 15 alkaen aikoja voivat varata jo 50 vuotta täyttäneet sekä 16-69-vuotiaat riskiryhmäläiset. Aika varataan verkossa Kansalaisen terveyspalvelussa.

Lauantaina kello 8–15 rokotusaikoja voivat varata ne, jotka täyttävät 50 vuotta myöhemmin tänä vuonna. Ajanvaraus tehdään puhelimitse numerossa 044 403 2687.

Rokotustiedot jumittuivat järjestelmään

Tieto saadusta koronarokotuksesta pitäisi löytyä valtakunnallisesti Omakanta-järjestelmästä.Moni viime viikkoina rokotettu raumalainen on kuitenkin ihmetellyt, miksi tietoa ei omalta kohdalta löydy.

– Lifecare-potilastietojärjestelmässä on ollut ongelmia, eivätkä tiedot ole siirtyneet eteenpäin. Ongelma  ilmaantui noin kolme viikkoa sitten, ylihoitaja Marja Lehtimäki selvittää.

Kyseinen järjestelmä on käytössä Rauman terveyspalvelujen lisäksi muun muassa Satakunnan sairaanhoitopiirissä, Eurassa ja Porissa.  Jumitusongelman pitäisi kuitenkin olla jo takanapäin.

– Meillä on tieto, että se olisi korjattu päivityksessä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, Lehtimäki sanoo

Rokotetodistus tulee

Tulollaan oleva kansallinen rokotetodistus perustuu Omakannan tietoihin saaduista rokotteista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho sanoo, että eniten työtä vaatii rokotustietojen ja testitulosten saaminen sopivaan muotoon useista eri potilastietojärjestelmistä.

– Tämä on vaatinut useilta potilastietojärjestelmätoimittajilta muutoksia järjestelmiin sekä jonkin verran ohjeistuksen ja toimintamallien varmistamista rokotustietojen kirjaamisen osalta.

Yrttiahon mukaan aiemmin ilmoitettu aikataulu näyttää kuitenkin pitävän, ja rokotustodistus tulee saataville toukokuun lopulla.

– EU:n yhteinen digitaalinen vihreä todistus julkaistaan myöhemmin kesällä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut