Moni seudun romuautoista kulkeutuu Eurajoen Romuun

Valtava murskauslaitos hurisee maltillisesti ja sylkee murskaamansa romuauton pieninä kappaleina seitsemästä luukusta eri kasoihin. Laitetta vasta koekäytetään, mutta taustalla kohoava autovuori odottaa purkamistaan.

Laitos seisoo Eurajoen Romun valtavan alueen peränurkassa. Yritys on Suomen autokierrätyksen virallinen operaattori, jonne voi viedä romuauton viimeiselle matkalleen ennen siitä eroteltujen materiaalien uusiokäyttöä.

Omistaja tarvitsee mukaansa rekisteriotteen ja henkilöllisyystodistuksen, koska auton on oltava laillisesti hänen. Autosta maksetaan silloin voimassa olevan hinnan mukaan.

– Autosta tehdään aina romutustodistus, jonka omistaja saa mukaansa, kertoo toimitusjohtaja
Juuso Luodesmeri.

Kun auto jää romukauppaan, se poistuu rekisteristä automaattisesti ja vuotuiset verot päättyvät. Tieto romutuksesta menee myös vakuutusyhtiöön.

Luodesmeri arvioi, että puolet romuautoista tuodaan niin sanotusti metsästä. Niillä ei siis ole ollut käyttöä pitkään aikaan.

– Ihmiset saisivat aktivoitua tuomaan hylkäämänsä autot romukauppaan, koska niistä voi sitä ennen ottaa tarvittavat varaosat pois, hän muistuttaa.

Kuivausprosessissa romuautosta poistetaan renkaat, nesteet ja akku sekä tehdään esimerkiksi turvatyynyt vaarattomiksi.

– Sitten se syötetään murskauslaitokseen, jossa kone erottelee sen jakeiksi, Luodesmeri selvittää.

Erilaiset prosessit erottelevat autosta esimerkiksi alumiinin, penkinpäälliset, kumit ja muovit. Päätuote on tietenkin rauta.


Lue lisää tiistain Länsi-Suomesta.