Vanhoja, suljettuja kaatopaikkoja valvotaan Suomessa valikoivasti ympäristöriskien arvioinnin perusteella. Suljettuja kaatopaikkoja on Suomessa lähes 2 200. Niiden ei katsota normaalisti vaativan suunnitelmallisia valvontakäyntejä, kerrotaan ympäristöministeriöstä.
Vanhoja kaatopaikkoja ei ole kuitenkaan unohdettu. Niitä koskevat tarkkailuvelvoitteet ja yleinen 30 vuoden jälkihoitovastuu.
Seurannan järjestämisestä ja kustannuksista vastaa kaatopaikan pitäjä eli yleensä kunta tai kunnallinen jäteyhtiö. Seurantatuloksia puolestaan valvovat alueellista valtionhallintoa edustavat ely-keskukset.
– Ely-keskukset suunnittelevat valvontaa yhteisesti sovitun ympäristöriskien arvioinnin mukaisesti, millä tavoitellaan yhtenäistä toimintatapaa koko maassa, kertoo neuvotteleva virkamies Juha Lahtela ympäristöministeriöstä.
Vanhan kaatopaikan tarkkailua voidaan tehostaa ja valvontaluokitustakin nostaa, jos seurantanäytteiden tulokset antavat siihen aihetta. Näin voi käydä, jos esimerkiksi kaatopaikalta otetuista pinta- tai pohjavesinäytteistä löytyy huolestuttavia tuloksia.
– Ely-keskusten resurssit ovat olleet niukat, mutta tilannetta on pystytty parantamaan valvontamaksuista saatavilla tuloilla ja niiden suuntaamisella valvontaan.
Kaikkea ei kannata valvoa
Lainsäädäntö sallii valvontaviranomaisen asettaa tehtäviä tärkeysjärjestykseen. Ely-keskukset käyttävätkin priorisointimahdollisuutta hyväksi lakkautettujen kaatopaikkojen valvonnassa.
Uudellamaalla vanhat kaatopaikat on luetteloitu ja pisteytetty ympäristöriskien perusteella. Isoimmat riskipisteet kasaantuvat pohjavesialueilla sijainneille kaatopaikoille, joille ei ole tehty asianmukaisia sulkemistoimia. Tällaisia kaatopaikkoja on esimerkiksi Porvoossa, Lohjalla ja Hangossa.
– Toivottavasti olemme pystyneet poimimaan pahimmat riskikohteet seurannan piiriin, pohtii ylitarkastaja Vesa Suominen Uudenmaan ely-keskuksesta.
Uudellamaalla on vajaat 200 käytöstä poistettua kaatopaikkaa, joista vain noin joka kolmatta tarkkaillaan säännöllisesti. Jotkin kohteet on arvioitu kokonsa ja sijaintinsa puolesta sellaisiksi, ettei niiden tilan selvittämiselle ole tarvetta.
Toisaalta on olemassa sellaisiakin alueita, missä kaivatut selvitys- ja parannustyöt seisovat resurssipulan takia. Suominen arvelee, että tällaisia puutteita on joka puolella Suomea.
– Vanhojen kaatopaikkojen kunnostushankkeet ovat isoja investointeja pienille kunnille.
Päästöt hiipuvat hitaasti
Keski-Suomessa säännöllisen seurannan piirissä on parikymmentä 2000-luvulla nykyisten vaatimusten mukaisesti suljettua ja kymmenkunta vanhempaa kaatopaikkaa.
– Peruskuvio on sellainen, että kahdesti vuodessa käydään ottamassa pohja- ja pintavesinäytteet sekä mitataan jätetäytön sisällä muodostuvaa kaasua, ympäristöasiantuntija Esa Kuitunen Keski-Suomen ely-keskuksesta sanoo.
Nykyvaatimusten mukaisesti suljettuja kaatopaikkoja peittää veden imeytymistä hillitsevä eristävä suojakerros. Kaatopaikan päästöt pienenevät vesimäärän vähentyessä – mutta usein hyvin hitaasti.
– Jyvässeudulla on vanhoja kaatopaikkoja, joilta lähtevistä vesistä mitataan yhä suuria typpipitoisuuksia, vaikka ne on pantu kiinni jo 20 vuotta sitten.
Kaatopaikkojen päästöt näkyvät kuitenkin vain harvoin niiden alapuolisten vesistöjen tilassa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.