Muistathan maksaa kiinteistöveron

Kiinteistöveron ensimmäisen erän eräpäivä on ensi maanantaina 5.9.

Maksun tiedot löytyvät keväällä lähetetyistä kiinteistöveron tilisiirtolomakkeista. Hukassa olevia maksutietoja voi kysyä esimerkiksi vero.fi:n chatista.

Kiinteistöverovelvollisia on vuonna 2016 yli 2 miljoonaa. Maksettava kiinteistöveron määrä on puolestaan 1,7 miljardia euroa.

Viime vuonna yli puoli miljoonaa asiakasta maksoi kiinteistöveronsa myöhässä. Myöhässä maksamisesta koitui lähes 3 miljoonaa euroa ylimääräisiä kuluja asiakkaille.

Vuoden 2016 kiinteistöveron eräpäivät ovat 5.9. ja 20.10.

Jos veron määrä on 170 euroa tai enemmän, maksu on jaettu kahteen erään. Maksun tiedot löytyvät keväällä lähetetyn kiinteistöverotuspäätöksen mukana tulleista tilisiirroista. Kiinteistövero on hyvä maksaa eräpäivään mennessä viivästysseuraamusten välttämiseksi.

Kiinteistöveron toista erää varten ehtii vielä tilaamaan verkkopankissaan e-laskun. E-laskutilaus on tehtävä 27.9. mennessä.

Tilaamisen tarvitaan verkkopankkitunnusten lisäksi ainoastaan verovelvollisen henkilötunnus. Samalla tilauksella saa e-laskun myös mahdollisesta jäännösverosta sekä vuoden 2017 alusta lähtien ennakkoverosta.