Muistisairaiden osuus väestöstä tulee lähivuosina kasvamaan – valtakunnallista Muistiviikkoa vietetään myös Raumalla

Muistisairautta sairastaa Suomessa noin 200 000 ihmistä, ja heidän määränsä tulee kasvamaan.

| Päivitetty

Tällä viikolla vietetään Muistiviikkoa. Valtakunnallinen teemaviikko rakentuu 21. syyskuuta vietettävän maailman Alzheimer-päivän ympärille, ja sen tarkoitus on lisätä tietoa muistisairauksista ja vähentää niihin liittyviä ennakkoluuloja.

Suomessa muistisairautta sairastaa noin 200 000 ihmistä. Väestön ikääntymisen myötä muistisairauksien tulee lähivuosina kasvamaan.

Väestön ikääntymisen myötä muistisairauksien määrä tulee tulevina vuosina kasvamaan.

– Vaikka muistisairaudet ovat kansansairauksia siinä missä sydän- ja verisuonisairaudetkin, niihin liittyy edelleen paljon negatiivisia asenteita, sanoo aluesuunnittelija Marja Takala Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsista tiedotteessa.

Muistiluotsikeskukset tarjoavatkin erilaista toimintaa useissa kunnissa, ja muistiviikolla tapahtumia järjestävät myös vapaaehtoisvetoiset muistiyhdistykset.

Viikon aikana tapahtumia on myös Raumalla. Torstaina 23. syyskuuta klo 10–12 Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi yhdessä Satakunnan omaishoitajat ry:n kanssa pitää infopistettä Rauman pääkirjastolla ja myöhemmin samana päivänä klo 13–15 K-Supermarket Arenan pihalla.

Lisäksi samana torstaina klo 14–15.30 Tulestalolla pidetään kaikille avoin ja maksuton muistikahvila. Ohjelmaan kuuluu Muistikummi-tuokio, jonka ohjaa muistiohjaaja Päivi Siltanen.

Lisätietoja Muistiviikon tapahtumista löytyy osoitteesta www.muistiturku.fi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut