Munkkimesta keräsi kiemurtelevan jonon Lippakioskin edustalle

Tänään lauantaina vietetty Ravintolapäivä näkyi myös Raumalla, kun Unicefin paikallisryhmä myi ruokaa Rauman Freinetkoulun tiloissa, ja Syväraumankadulla sijaitseva Männistön Lippakioski heräsi eloon Marin ja Maijan Munkkimestan ansiosta.

Popup-ravintola Marin ja Maijan Munkkimestan toinen järjestäjä Mari Lehto oli Munkkimestan suosiosta otettu ja yllättynyt.

– Kaikki 120 munkkia myytiin loppuun alta puolessa tunnissa. Emme osanneet varautua siihen, että munkkeja ostetaan kotiinkin, Lehto iloitsee.

Lauantainen Ravintolapäivä oli Lehdon ensimmäinen. Ajatus osallistumisesta syntyi illanistujaisissa huumorimielessä. Kaksikolle oli alusta asti selvää, että Ravintolapäivää olisi hieno viettää nimenomaan Männistön Lippakioskissa. Tie suunnitelmista toteutukseen kävi Lehdon mukaan helposti.

– Lippakioskin omistaja oli heti innolla mukana meidän suunnitelmassa, hekin halusivat että ihmiset pääsevät taas asioimaan täällä, Lehto hehkuttaa.