”Pid fölis yks varamakkar – mää tule joku päev”. Näin laitilalainen murrekirjoittaja Aila Vuorinen kirjoittaa uudessa tarinakokoelmassaan Mettä. Kirje on osoitettu vuosituhannen alussa kuolleelle aviopuolisolle, joka hänen ajatuksissaan istuskelee nuotion äärellä metsässä.
– Hän aina haaveili, että saisi pläntin mettää.
Vuorisen neljäs julkaisu on jaettu kolmeen osaan, tarinoihin metsästä, muihin juttuihin ja lapsuusmuistoihin.
– Olen tyhjentänyt loodaani. Kirjassa on ikivanhoja juttuja, joita en aiemmin ole uskaltautunut julkaisemaan.
Yksi niistä on nimeltään Avohakku-Arppe, joka kertoo nimensä mukaisesti avohakkuusta: ”Ny Arppel o eläm edes, metält se o ollu ja menny. Yhde ihmise ilon tähde tuhottiin tuhantten tulevaisuus.”
Tarinassa naapurin isännän kuoltua metsät myytiin ja hakattiin tyhjiksi.
– Avohakkuuta paheksun erinomaisen kovasti!
Metsää Vuorinen arvostaa.
– Met rauhottaa.
Omaa murretta
Vuorisen ensimmäinen tarinakirja tuli ulos. kun hän oli 75. Nyt laitilalaisessa Valvosten kylässä asuvalla Vuorisella on ikää 83 vuotta.
Kirjoittajan ura alkoi Heli Laaksosen pitämästä murrekirjoituskurssista. Sen merkitys oli suuri.
– Heli sanoi, että kyllä te kaikki osaatte. Pitää vain uskaltaa.
Laaksonen on sen jälkeen lukenut ennakkoon kaikki Vuorisen kirjat, tarkastellut niitä lukijan näkövinkkelistä. Häntä ja Vuorista yhdistää lyhyt lounaismurre.
– Kirjoitan omalla murteellani, isä oli Laitilasta, äiti Raumalta. Murre kallistuu ehkä sinne Rauman suuntaan. Murre tulee luonnostaan, ja koen, että pääsen lähemmäksi lukijaani kun kirjoitan sillä.
Murteen suomenmestari
Vuorisella on takataskussa myös vuoden 2003 murteella puhumisen suomenmestaruus, jonka hän voitti Isokyrössä Etelä-Pohjanmaalla.
Isotekstinen Mettä soveltu hyvin myös ääneen luettavaksi. Kirjan kuvitus on edellisten tapaan tyttärentyttären Rosanna Kuivalaisen käsialaa.
Kirja on saatavilla Laitilan Maamme-kaupasta sekä Vanhan Rauman kirjakaupasta.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.