Musta raivo nostaa esille neljä nuorten tekemää henkirikosta – Olisiko ne voitu estää, kysyy rikoskirjan tekijä, raumalainen Linda Rantanen

Rikosuutisointia syytetään usein mässäilystä. Rantasen mukaan laadukas true crime ei ole sitä. Asioista pitää puhua, jotta voidaan oppia ja vaikuttaa tuleviin tapahtumiin, hän sanoo.

”Lasselle väkivalta ei ollut ongelma. Päinvastoin. Väkivalta oli tapa, jolla hän oli tottunut käsittelemään asioita ja saamaan tilanteet hallintaan”.Musta raivo -kirjan kirjoittaja, raumalainen toimittaja Linda Rantanen puhutti Muhoksen poikakotisurman toista tekijää, Lasse Haapea kymmeniä tunteja kirjaansa varten.

Tekohetkellä 16- ja 17-vuotiaat pojat surmasivat poikakodin nuoriso-ohjaajan rautaputkella 2015.Kesäkuussa ilmestynyt Musta raivo nostaa esille neljä alaikäisen tekemää henkirikosta. Kirjan nimi on suora lainaus kahdelta surmatyön tekijältä.

– Kumpikin kuvaili rikoshetkellä tunteneensa mustaa raivoa.

Aihe on ajankohtainen. Suomalaisia on järkyttänyt viime joulukuussa tapahtunut Koskelan teinisurma, jossa 16-vuotiaat nuoret surmasivat ikätoverinsa.

Rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo kirjassa, että nuorten tekemät väkivalta- ja henkirikokset ovat lisääntyneet ja raaistuneet.

– Nuorten tekemissä henkirikoksissa on selvä piikki, sanoo Rantanenkin.

Kirjan surmista vanhin on vuodelta 2009 ja tuorein 2020 Helsingin Vallilasta, jossa kaksi 16-vuotiasta ja yksi alle 15-vuotias puukottivat parikymppisen miehen julmalla tavalla.

Kirjan tiedot on kerätty asiakirjoista sekä viranomaisten, asianosaisten ja nuorisopsykiatrien haastatteluista. Rantanen on myös haastatellut tekijöiden läheisiä.

Väkivallan surullinen kierre

Rantanen valitsi kirjaansa henkirikoksia usean vuoden aikaväliltä osoittaakseen, että niiden taustalla toistuu samantyylinen kaava: perheväkivalta, monesti sukupolvesta toiseen jatkuvaa väkivallan kierre, päihteet ja huostaanotto.

Surullista hänen mukaansa on se, että kolmessa tapauksessa neljästä kaikki elementit olivat näkyvissä, mutta niihin ei tartuttu.

Hän uskoo, että varhaisella puuttumisella veriteot olisi mahdollisesti voitu estää.

Nyt apu ei kohdistunut oikein tai nuori jäi kokonaan avun saavuttamattomiin.

– Huonosti voivat lapset ja nuoret tarvitsevat henkilökohtaista otetta, ei tehokasta liukuhihna-ajattelua.

Musta raivo pohtii myös sitä, mihin nuoret rikoksentekijät pitäisi sijoittaa. Rantanen ei ole vakuuttunut siitä, onko vankila oikea paikka nuorille etenkään, kun Suomessa ei enää ole nuorisovankiloita ja vankiloiden nuoriso-osastojen paikat ovat rajalliset.

– Olisiko heille joku muu paikka parempi kuin joutua istumaan vanhojen jermujen kanssa, joilta opitaan kaikki konstit ja kontaktit? Vankilasta harvemmin tulee ulos nuoria, jotka kykenevät jatkamaan elämäänsä ja integroitumaan takaisin yhteiskuntaan.

Rauman rikoshistoria uusi sarja-avaus

Linda Rantasen seuraava kirja herättää kiinnostusta erityisesti raumalaisittain.

Lokakuussa julkaistava Rikosten Rauma nostaa päivänvaloon rikostapauksia 1960-luvulta näihin päiviin.

Tuorein on vuoden 2011 lapiosurma Nortamonkadulla.

Rantanen on kaivanut tietoa oikeuden asiakirjoista, poliisin esitutkintapöytäkirjoista ja lehtileikkeistä.

Haastateltavina on ollut kolme eläkkeelle jäänyttä raumalaispoliisia.

– Raumalainen rikoshistoria on värikästä, mutta ei mitenkään poikkeuksellisen raakaa.

Tapaukset esitellään kirjassa tarinallisesti, mutta faktaan perustuen. Osassa tapauksia asianosaisten nimet on muutettu, mutta nimellä esitellään muutama raumalaisen rikoshistorian tunnettu henkilö.

Heitä ovat muun muassa Rauman rautarouva Anja Blom, joka tunnettiin myös nimellä Rantalainen, Hartikainen ja Rinnekukka.

– Hän syyllistyi ainakin kahteen henkirikokseen ja joutui sellaisen kohteeksi itse Paroalhossa 1998.

Muita tunnettuja nimiä ovat Kalevi ”Kirves-Kale” Suojasto sekä ”Kanaali” Koskinen.

Kirja käy läpi myös Rauman kouluampumiset 1989. Pysähdyttävin rikos on vuodelta 1977 Uotilasta, jossa äiti surmasi viisivuotiaan tyttärensä.

– Motiivi ei ole kovin kirkas, ilmeisesti tyttö oli este äidin uudelle parisuhteelle.

Lähes kaikki rikokset on selvitetty, poikkeuksena ainoastaan Jon Aitasalon surma vuonna 2001.Todisteet eivät riittäneet syytettynä olleen tuomitsemiseen.

Kirjan kirjoitustyö on tuottanut myös uutta tietoa, mutta mitä, sitä Rantanen ei tässä vaiheessa paljasta.

Kirjailijan mielestä true crimellä on perusteensa

Rantanen on kirjoittanut rikoksista vuodesta 2015 lähtien, mutta on nyt päätyökseen Iltalehden lifestyle-sivuston toimittaja.

– Minua on aina kiinnostanut se, mitä on rikosten takana, miksi ihmiset ovat päätyneet sellaisiin tilanteisiin. Mustassa raivossa kuvataan tarinoiden kautta mitä nuorten elämässä tapahtuu ennen kuin he syyllistyvät rikoksiin.

Toisinaan kirjoittaminen ahdistaa, vaikka Rantanen sanookin pyrkivänsä siihen, etteivät tapaukset menisi liikaa ihon alle.

Muhoksen perhekotisurmaajan kanssa Rantanen keskusteli useaan kertaan.

– Hänen elämäänsä tuli perattua aika paljon, ja se herätti myös tunteita, kuten surua. Uhrien ohella myös tekijöiden elämä on pilalla.

Rikosuutisointia syytetään usein mässäilystä. Rantasen mukaan laadukas true crime ei ole sitä.

– Uhrin ja läheisten kärsimystä ei pidä uutisoinnilla tarpeettomasti lisätä. Asioista pitää kuitenkin puhua, jotta voidaan oppia ja vaikuttaa tuleviin tapahtumiin.

Rikoksista kirjoittavalle työn haittapuolet ovat tulleet tutuksi. Linda Rantanen ei siitä syystä esimerkiksi halua kertoa julkisuudessa, missä hän asuu.

Rikosuutisointi herättää hänen mukaansa tunteita, etenkin, jos päivänvaloon tulee asioita, joita ei sinne haluta.

– Viestejä tulee viikoittain. Yleensä en niihin reagoi, mutta jos viestit ovat henkilökohtaisia, sitten on pakko.Hän on tänä vuonna saanut postin mukana kirjekuoren, jossa oli raakaa lihaa. Eräs iltalehden lukija Pohjois-

Suomesta teki perheen lapsista lastensuojeluilmoituksen.

Kummastakin tapauksesta on tehty rikosilmoitus Raumalla.

Rantanen epäilee, että reagoinnin takana saattaa olla Rauman joulusurmasta tehty lehtijuttu.

Uhkailuviestejä hän on saanut myös Antti Hanhivaaran katoamiseen liittyen.

Rantanen on ollut mukana Angelissa 2017 kadonneen Hanhivaaran etsinnöissä, aluksi journalistina ja sittemmin yksityishenkilönä, viimeksi kuluvan vuoden kesäkuussa.

Uhkailuviesteissä käskettiin jättää etsintäalue rauhaan. Myös Rantasen muistiinpanot varastettiin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut